Jos blogissani on pitkään hiljaista, Anne-Mari aina hätistelee kirjoittamaan. Nyt ei ole tytär hätistellyt, mutta uskon, että itsellenikin tekee hyvää järjestää ajatuksia.
Silloin kun on paljon ajatuksia ja mietteitä, on aina vaikeampi suodattaa kirjoitettavaksi tarkoitettu ja kirjoittaminen pitkittyy.
Onko kukaan muu ajatellut viime päivinä, mitkä ovat minun resurssini auttaa niitä, joilta myrsky vei kodin ja tavarat ja pahimmillaan monta rakasta ihmistä? Minä laskeskelin mielessäni, kuinka monta ihmistä voisi hätätilanteessa majoittaa meidän kodin lattioille. (Sänkyjä kun ei juuri ole vapaana, eikä yhtään tilaa yhdellekään sängylle.) Ajattelin, kuinka tekisin suuren sämpylätaikinan, leipoisin viljaisia sämpylöitä, keittäisin kattilallisen teetä ja tarjoaisin vastapaistettuja sämpylöitä juuston ja teen kanssa.
Lasten kanssa etsisimme kaapeista vaatteita niiden ylle, joilla ei olisi muuta kuin ne päällä olevat, myrskyssä kastuneet.
Jos joukossa olisi joku sellainen pieni lapsi, joka olisi joutunut vanhemmistaan eroon, ottaisin hänet hellästi syliin ja sanoisin, että saat olla meillä niin kauan kuin sinun isi ja äiti löytyy.
Kun uutisissa näytettiin rivissä istuvia pieniä, joiden silmistä näkyi hirmuinen epävarmuus ja pelko, toivoin ja rukoilin, että siellä kaukana olisi joku rakastava aikuinen, joka kietoisi käsivartensa heidän olkapäänsä ympäri ja pitäisi lähellä lämpimässä ja turvassa.
Sitten huomasin, että ajatustarinani kulki turvallista reittiä: minun kotini oli ehjänä ja kuivana tallessa, minun lapseni oli kotona ja turvassa, minun kaikki rakkaani olivat vielä olemassa, minun raanastani tuli puhdasta vettä, minun sähkölamppuuni tuli valo ja minun lähikaupassani oli myytävää.
Olen siis ajatellut heitä.
. . .
"Sinun arkesi on toisen lapsuus" napsahti jostakin tajuntaani eräänä päivänä.
Ei anneta arjen vaikeuksien tai omien kipupisteidemme maalata liikaa lastemme lapsuuden taulua.
Surullisen paljon olemme unohtaneet siitä, mitä on olla lapsi.
Saara löysi eräänä päivänä puuvillaisen pupuhatun -pipon, jonka sisko oli hänelle ostanut jo kauan aikaa sitten. Sen jälkeen pupuhattu on ollut Saaran päässä yöllä ja päivällä. Tänä aamuna kouluun lähtiessä hattua ei löytynyt mistään ja kyyneleet tuli jo äidinkin silmiin, kun näin, miten vaikea oli lähteä kouluun ilman sitä. Lähdimme yhdessä kouluun käsi kädessä ja lohdutin, että etsimme hattua niin kauan, kuin se löytyy. Isi sitten oli hatun löytänyt.
Ymmärsin, että ei ole kyse vain siitä pupuhatusta. Pieni ekaluokkalainen kietoo ympärilleen turvallisuutta ja tuttua, kun hän painaa myssyn päähänsä. Pieni kirpaisu ikävääkin on mukana, kun hän ajattelee jo omaan kotiinsa muuttanutta rakasta siskoa, jolta on hatun saanut.
Vaikka olisit väsynyt arkeen, itseesi, elämään ja elämän vaikeuksiin, älä päästä rakkautta nukkumaan. Sinun arkesi on lastesi lapsuus ja silloin pienet asiat ovat tärkeitä ja hyvin suuria.
Tämä ajatus oli muistutus meille äideille.
Muille muistutan:
mitä sanottiinkaan "maan korvessa kulkevi lapsosen tie" -laulussa?
Siinä kehoitettiin pitämään enkelin kädestä kiinni.
Tietysti me äidit myös.
Niin tärkeitä ajatuksia, kiitos :)
VastaaPoistaRukoillaan Taivaan Isää että on jokaisen lapsen kanssa siellä kauheassa mylläkässä. Autetaan siinä missä voidaan. ♥ ♥
VastaaPoistaTodellakin - apua tarvitaan ja lähihoitajille sekä kotitalousihmisille on takuulla kysyntää.
VastaaPoistaihana kirjoitus! paljon pohdittavaa ja ajateltavaa :) toinen asia,mitä olen paljon viime aikoina miettinyt..jostain blogista bongasin ajatuksen:"Onni asuu pienissä neliöissä!"..miten totta tuokin :)
VastaaPoistaSirkku, missä ovat hyvät auttavat kädet - sinulla lapsia ja jopa lähihoitajia
VastaaPoistaSanahelinää kaikki tyyni, jollei tekoja. Vai mitä helisevä vaski kertoo?
VastaaPoistaVälittäminen on tärkeää
VastaaPoistaIhania lämpimiä ajatuksiasi on ilo lukea! Kiitos niistä! Hyvän ajatteleminen on alku teoille. Hyvien ajatusten jakaminen tuottaa lisää hyvää ja hyvä leviää kuin itsestään.
VastaaPoistaAikaisempi ei lähtenyt, siis uudestaan. Kauniit mielikuvat ovat ihan hyviä, mutta ne eivät tuo ruokaa tai vettä tai perusterveydenhoitoa katastrofin uhreille. Jos voit, auta konkreettisesti antamalla rahaa katastrofiapuun. Rukoilevia käsiä on aina, mutta auttavia ja antavia käsiä tarvitaan enemmän.
VastaaPoistaSinun arkesi on lastesi lapsuus on hienosti sanottu - todella hienosti. Se on pesä jossa lapset kasvavat ja sitä ei voi helposti enää muuttaa, se on olotila ja perusturva - tai surullisimmillan turvattomuus.
VastaaPoista