Uusi harrastus harjoittelun alla (en tarkoita tiskaamista)

Se vähäinenkin luppoaika, mitä minulle joskus siunaantuu, on nyt ainakin toistaiseksi unohdettava. Tiskikoneesta rikkoutui poistopumppu ja sehän tarkoittaa sitä, että kone lakkaa toimimasta. Yli 15 vuotta vanhaan koneeseen ei kannata enää pumppua vaihtaa ja kotiin, joka todennäköisesti puolentoista vuoden kuluttua tyhjennetään, ei tekisi mieli ostaa enää uutta tiskikonetta. En uskonut, että tiskikoneella on niin suuri merkitys meidän loputtomiin tiskivuoriin, koska käsin tiskattavaa on aina riittänyt puhdetöiksi. Nyt tietysti tiskaamisesta on tullut se työ, jota saa tehdä joka välissä aina se joka ehtii.
Tiskikone tai sen puuttuminen on nyt kuitenkin elämästä niitä pienimpiä asioita, vaikka nyt jutun alkuun sattui kirjaantumaankin.

Olin eilen illalla Pikkuveljellä kylässä. Kaisa ja Saara pääsivät mukaan ja hekin olivat niin onnellisia reissusta. Veljen Vaimo leipoi ja koristeli tyttöjen kanssa piparkakkuja ja tytöt saivat tuoda tekemänsä leivonnaiset kotiin. Aamulla herättyään kumpikin tyttö valitsi purkistaan yhden aarteen ja söivät ne suurella hartaudella ja nautiskellen aamupalalla.

Pikkuveli antoi minulle kameran ja kehoitti opiskelemaan itse sen käytön. Aamulla lapset laitettuani taipaleelle tein auringonnousussa kävelylenkin Jätkäsaaren kärkeen. Kunhan huushollista löytyy oikea kaapeli, pääsen katselemaan kävelyretken tuotoksia koneeltani.
Olen viimeksi omistanut kameran yli 15 vuotta sitten ja aika on ehtinyt siinä ajassa minut jättää. Toki mielessäni on ollut, että olisi ihana tallentaa tämän kodin ympäristöä kuvaamalla, koska ehdimme asua tällä paikalla yli 20 vuotta ennen maallemuuttoa. Täältäkin löytyy paljon kaunista, uutta ja vanhaa. Lapinlahden sairaala-alue rakennuksineen, Marian sairaalan alue ja Hietaniemen hautausmaa ympäristöineen on niitä kauniita kohteita, joita haluaisin kuvata muistoksi.

Aikaisemmin ikävöin täältä Lautakankaalle vain tiettyinä vuodenaikoina tai juhlapäivinä. Nyt ikävä on muuttunut lähes alituiseksi. Tällä hetkellä ikävöin marraskuun lopun tunnelmaa. Metsää on suurin ikävä. Puulan ranta kaikkina vuodenaikoina on rauhoittava. Lautakankaan rakennukset henkivät turvallisuutta ja elämän pysyvyyttä. Luonnon eläimet ilahduttavat myös tähän vuodenaikaan.

Kaalikeiton, riisipuuron ja joulutorttujen tekoa on luvassa seuraavaksi. Jouluperinteemme näyttävät toistuvan tänäkin vuonna, eli torttuja ja riisipuuroa syödään kaksi kuukautta ennen joulua melkein joka päivä.

Olkoon päivä teille suotuisa. Taivaan Isän siunauksia toivottelen jokaisen elämään.