Huokaus

Tentti on ohi. En sano "onnellisesti", mutta ohi kuitenkin. Karvanvertainen mahdollisuus on sen läpimenolla, kun puolet lihas- ja luutehtävistä ja puolet muista tehtävistä pitää vähintään olla oikein. Lihas-luuosion kanssa on kiikun-kaakun, koska en voinut uskoa, että tässä tentissä kyseltäisiin vielä samoja lihaksia, kuin viime tentissä. Kysyttiinpä kuitenkin ja koska en ollut niitä kerrannut, olin autuaasti unohtanut tarkat lähtö- ja kiinnittymispisteet. Tokihan nyt suurinpiirtein sai omaa hartiaansa näpräämällä kolmipäisen hartialihaksen lähtö- ja kiinnittymispisteet hahmotettua, mutta helposti unohtuu jokin salakavala jänteenkiepaus kainalon alta tai lapaluun päältä.
Ensi viikolla ei ole opetusta koululla, joten ainakin sen ajan huokaisen rauhassa ja jos koe pitää uusia, alan lukemaan siihen vasta sitten, kun asia on tiedossa. Seuraava tentti on todellakin heti joululoman jälkeen, joten kaukonäköistä ei ole jättää tätä tenttiä roikkumaan.

Päätin juhlistaa tenttipäivää kaikkien lempiruualla: perunamuussilla, kalapuikoilla ja kananmunavalkokastikkeella. Tentin juhlistaminen jatkui minulla ruuan jälkeen railakkaasti: kävin sängylle ja nukuin kahden tunnin päiväunet. Jotakin unenlahjoistani kertoo se, että nukkuessani perheväen kotonaolovahvuus oli toista kymmentä ja meidän sänky on edelleen olohuoneessa. Vieressäni katsottiin tv:tä ja keittiön pöydän ääressä syötiin ja tehtiin läksyjä.

Koulupäivän aikana puhelimeeni oli sadellut työkeikkatarjouksia huomiselle ja viikonlopulle. Hyvillä mielin saatoin todeta kaikkien viestien kohdalla, että nyt on levon aika ja viikonlopuksi en töitä aio ottaa.
Kun koulutöiden vuoksi kotityöt on täysin levällään, niin nautin siitä, kun on koko viikonloppu aikaa kaikessa rauhassa siivota ja selvitellä pyykkejä ja nurkkia.
Sitten kun haluaa vaihtelua kotitöille, voi välillä keskittyä "firman" asioiden suunnitteluun. Tänään jälleen yksi tuttava pyysi ilmoittamaan heti, kun alan ottaa asiakkaita vastaan, että hän haluaisi mahdollisimman pian hierontaan.

Aamulla on luvassa elämän luksusta, kun voin kaikessa rauhassa saattaa pienimmät koululaiset. Tällä viikolla he ovat kulkeneet monena päivänä aivan keskenään. Hyvin he ovat selvinneet matkoista. Kyllä monta kertaa aamuruuhkassa Rautatientorin metroasemalla Saaraa taluttaessani ihmismassojen jaloissa totean, että ei ole saattaminen ollenkaan liioittelua. Helposti sellaisessa ihmismäärässä voi pienet joutua erilleen toisistaan. Todellinen vaara on myös liukuportaiden alapäässä metroihin juoksevista - aikuisista! Monta kertaa ohi porhaltava töytäisee pienen koululaisen kumoon, huikkaa "sori" ja jatkaa juoksuaan.
Onneksi lapset ovat alun alkaen asennoituneet koulumatkoihin rauhallisuudella. He liikkuvat rauhallisesti ja harkiten, eivätkä ota mitään riskejä.

Vaan nyt, pitkistä päiväunista huolimatta, siirryn harkiten ja rauhallisesti lempipaikkaani.
Keitetään aamulla kaurapuuroa.