Seitsemän koululaista tässä perheessä

Seitsemän koululaista on tänä syksynä meidän perheessä. Siinä mielessä suurperhetouhu jatkuu täydeltä laidalta. En ottanut tämän viikon arkipäiville töitä, kun arvelin, että uudella paikkakunnalla uusiin kouluihin asettuminen voi vaatia myös vanhemmilta joitakin toimenpiteitä.

Tänään koulu alkoi yhdellä tytöllä Mikkelissä ammattioppilaitoksessa. Päivän mittaan selvisi, että tytön ykköshakutoiveena olleessa leipuri-kondiittorikoulutuksessa oli vapaita paikkoja ja pikaisesti suoritetun valintahaastattelun ja koetehtävän jälkeen tyttö saikin opiskelupaikan haluamastaan koulutussuunnasta.
Kävimme varaamassa hänelle työvaateliikkeestä ammattiasut.

Huomenna menemme uudestaan Mikkeliin ostamaan lukiolaiselle kirjoja ja ylihuomenna alkaakin sitten kuuden lapsen koulu.
Tänään koulutaksin kuljettaja soitti ja ilmoitti lasten hakuaikaa. Kaikki kuusi - lukiolainen mukaanlukien - saa koulukuljetuksen. Koska perheessä on eläkkeelläoleva ammattikuljettaja, olemme myös varautuneet siihen, että joinakin päivinä jos odotusajat uhkaavat venyä, turvaudumme isin kyytiin. Autokyytiä tarvitsevat myös työssäkäyvät.
Tosiasia on kuitenkin se, että Helsingin ruuhkiin tottuneille on matkanteko täällä silkkaa lepoa. Kirkonkylään, jossa on yläaste, lukio ja työpaikat, on ajoaika täältä (nopeusrajoituksia noudattaen) tarkalleen 12 minuuttia. Ajoaika Mikkeliin jäi laskematta, kun pysähdyimme matkan varrella olevaan Myyryläisen kauppaan, josta on tullut uusi lempikauppamme. Mutta puolessa tunnissa sekin matka taittuu.

Kun pari viikkoa koulua on takana, alkaa rutiinit löytyä ja lapset sopeutua uuteen rytmiin. Sanoin tämän päivän kouluunlähtijälle, että kun itse aikanaan olin lähdössä kouluun kesäloman jälkeen, olin monta päivää ennen koulun alkua kipeänä jännityksestä ja hyvin ahdistunut loman loppumisesta. Ikinä en osannut sitä vanhemmille sanoiksi pukea ja taitavasti osasin sen myös peitellä. Jotenkin nyt tarkkailen omien lasten puheita ja kehonkieltä, kun kouluunlähtötilanne on heillä kaikilla nyt tuplaten jännittävämpi, kun ovat vasta muuttaneet ja kaikki koulukaverit ovat vielä vieraita. Kysyn myös suoraan, "jännittääkö sinua, kun koulu kohta alkaa".

Kouluajatusten vastapainona ihastelemme, että kanat munivat jo kuusi munaa päivässä! Mustikat eivät vähene metsästä ollenkaan ja huomenna saamme vielä kunnon lastin mansikoita säilöttäväksi. Puutarhasta löytyy vadelmia joka päivä pakastettavaksi asti ja kohta päästään keräämään mustia viinimarjoja. Punaiset viinimarjat ovat kaupunkilaiset maallemuuttajat ahmaisseet suoraan pensaista parempiin suihin ja niinpä siltä osin säästyimme pakastamishommilta.
Etukatoksessa odottaa vielä tavaraa seuraavaa sijoituspaikkaansa, mutta hyvillä mielin olemme jo taloksi asettuneet.
Ja uskomaton on se uupumus, kun illalla pääsee pitkäkseen. Maalaisilmaa, maalaisen töitä ja paljon ulkonaoloa. Monta rautaa täällä olisi tulelle pyrkimässä, mutta nyt keskitytään vain muutamaan oleellisimpaan.
Voikaapa tekin hyvin, hyvät ystävät!

Tuoksuva maa

Täällä jatketaan elämän ihmettelyä. Ihmettelyn kirjaaminen muuttui kertaheitolla, kun Pikkuveli asensi tänään koneeni keittiön erkkeriin. Näytön takaa minulla on näkymät kuistin pyykkinarujen yli puutarhaan ja sen takana olevaan metsään. Metsän takaa uhittelee ukkospilvi, jota uhmaan, koska äsken jo saimme rankkasadekuuron jylinän, salamoinnin ja muutaman minuutin sähkökatkoksen myötä.
Perheen pojat ovat saaressa Pikkuveljen ja Enon kanssa, eli elämysmatkailua ovat pojatkin saaneet tänään. Puulanselkä on ukkosmyrskyssä hyvin jännittävä - sen verran on lapsuuden venematkoista jäänyt kesämuistoja.

Metsässä on mustikoita. Muistui mieleeni lapsuuteni ennätyskesä, jolloin miehet kantoivat suurissa saaveissa mustikoita metsästä talolle, kun olimme suurella joukolla niitä keräämässä. Täsmälleen samassa paikassa metsää - nyt Kuopion Veljen Rantakankaan puolella - on sellainen mustikkamäärä, että eilenkin illalla auringon laskiessa keräsimme Isin ja yhden pojan kanssa reilussa puolessa tunnissa käsin reilut kaksi kiloa puhdasta marjaa. Keräsimme marjat tarkoituksella puhtaaksi jo metsässä, jotta säästyimme myöhäisen illan marjansiivoamisurakalta. Auringon laskiessa on miellyttävä mennä marjankeruuseen, kun ilma on jo viilentynyt.

Kerroin teille muistaakseni jo kaupungissaollessa, etten aio etukäteen haikailla työpaikka-asioitteni perään. Olin mielessäni haaveillut jonkin viikon "luppoajasta", jolloin olisin vain laittanut lapsia kouluun ja järjestänyt paikkoja täällä päätoimisesti.
Kuluneella viikolla sain kuitenkin paikallisesta vanhainkodista puhelinsoiton ja minulle tarjottiin työtä. Ensimmäinen työvuoro oli jo seuraavalle päivälle.
En nähnyt mitään syytä kieltäytyä tarjotusta työstä. Koin jopa, että kyseessä on jatkumo Jumalan johdatukselle, jolla asioitamme hoidetaan meidän parhaaksemme.

Tein kaksi työvuoroa ja jouduin kieltäytymään useasta ensi viikolla olevasta työvuorosta, koska minun on kuitenkin huolehdittava, että seitsemän lapsen koulunaloitus sujuu hyvin. Seuraavan kerran menen töihin viikon kuluttua viikonloppuna.

Kuskaamista riittää työläisten ja ajoittain mahdollisesti koululaisten matkojen tiimoilta. Voimme olla hyvinkin pian tilanteessa, että yksi auto ei huusholliimme riitä. Vanhin poika myi autonsa minulle, joten olemme viime viikkojen ajoista selvinneet mukavasti. Anne-Marin autokouluun meno on vakavan haaveilun asteella.

Sähkökatkokset ovat sammuttaneet koneeni muutaman kerran tämän kirjoittamisen aikana. Kärsivällisesti olen odottanut ja jatkanut.
Menen haistelemaan, miltä ulkona tuoksuu sateen jälkeen. Täällä tuoksuu uskomattoman raikkaalle ja puhtaalle kaiken aikaa, kun talon vierustalla on valtaisa kuusiaita suurine kuusineen, jotka puhdistavat ilmaa. Se kauan ja hartaasti kaivattu metsän tuoksu on joka ikinen metsäreissu viedä tajun. Edelleenkin sydän on kovilla elämän kaikkinaisen ihmeellisyyden keskellä.

Tämmöinen talo

Ruoholahden kodissa meillä oli kerrostalon kakkoskerroksessa (joka oli ensimmäinen asuinkerros), viisi huonetta, keittiö ja sauna ja kahdeksantoista neliön parveke, jota ei ollut lasitettu. Neliöitä oli 105 ja puoli. Vuokraa maksoimme vesimaksuineen kuukaudessa 1500 euroa ja "suurituloisuutemme" perusteella emme tuohon vuokraan saaneet enää vuosikausiin Kelan asumistukea. Monilla suomalaisilla on käsitys, että jos on suuri perhe, myös kaikki mahdolliset yhteiskunnan tarjoamat tuet ovat itsestäänselvyyksiä. Asumistukijärjestelmä on mielestäni oikeudenmukainen, enkä suinkaan tässä kohtaloamme nitise. Mutta sen sanon rehellisesti, että työn ja tuskan takana oli viimeiset vuodet tienata vuokrarahat kasaan. Kotimme oli lähellä keskustaa ja asunto oli verrattain suuri. Kyseinen vuokra oli kuitenkin keskiverto helsinkiläinen kaupungin vuokra-asunnon vuokra - ei mikään kiskurivuokra laisinkaan.

Täällä Kangasniemellä asumme omakotitalossa, joka valmistui 30 vuotta sitten. Itse muutin kotoa pois juuri siinä vaiheessa, kun talon pystyttämistä suunniteltiin. En siis ole aikaisemmin tässä "uudessa" talossa asunut. Vanhemmillani oli sijaislapsia talon valmistumisen aikaan.
Talo on Jukka-talomalliston valmistalo, johon tehtiin pieniä muutoksia. Kokonaispinta-ala talossa on melko tarkkaan 200 neliötä ja talon etu- ja takapuolella on 30 neliön katetut terassit. Talo on siis ristin muotoinen: suorakaiteen muotoinen talo, jonka keskellä terassit ovat ristin vastapäiset "sakarat". (Yksinkertainen asia monimutkaisesti selitettynä. Mutta jos katsot taloa ilmasta käsin, se näyttää tältä: + )
Talossa on viisi makuuhuonetta, takkahuone ja 37 neliön suuruinen olohuone. Keittiön jatkeena on erkkeri, johon mahtuu suurehko ruokapöytä. Neliöitä on keittiössäkin: se on kaksi kertaa niin suuri kuin kaupunkikodissamme.
Keittiön puolella on leivinuuni ja puuhella ja takkahuoneen puolella on varaava takka. Keittiö tulisijoineen on keskellä taloa, joten talon lisälämmönlähteenä tulisijat palvelevat mainiosti.

Muuton myötä halusin tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuuden omaan huoneeseen. Esimerkiksi 18- ja 17- vuotiaat tytöt eivät olleet vielä koskaan saaneet asua yksin omassa huoneessaan, nuoremmista nyt puhumattakaan.
Anne-Mari ja Kaisahan asuivat talossa jo entuudestaan ja he olivat asettuneet yhdessä samaan huoneeseen (jossa muuten asuu myös äitikani ja neljä poikasta kanihäkissä).Tyttöjen huoneen takana on Lähihoitajapojan huone ja sen vieressä 17-vuotiaan huone. Takkahuoneesta rajasimme korkeilla kirjahyllyillä Miikalle (12v) oman huoneen, jossa on sopivasti oma ikkunakin. Miikan huoneesta huolimatta takkahuoneeseen jäi vielä tilaa sohvalle takan edustalle.
Talon toisessa päädyssä on 18-vuotiaan tytön huone ja sen takana asuu samassa huoneessa kaksi yläasteikäistä poikaa. He asuivat samassa huoneessa jo kaupungissa ja tulevat hyvin toimeen keskenään. Poikien huoneen seinän takana olohuoneessa on niinikään kirjahyllyillä rajattu Saaran huone ja Saaran huoneen vieressä on isin ja minun "nukkumahuone", jonka erottaa olohuoneesta piano. Meillä on tarkoitus hankkia korkeat vaatekomerot oman soppemme näköesteiksi, koska vaatekaapit meiltä vielä puuttuu. Isin ja minun vaatteet ovat vielä banaanilaatikoissa, lasten vaatteet alkaa jo suurin piirtein löytyä kaapeista.

Meillä on tilaustyönä teetetty massiivipuinen pirtinpöytä penkkeineen ja tuo parimetrinen pöytä on olohuoneessa. Näyttää siltä, että pöydästä tulee työpöytä. Keittiön erkkerissä on pyöreä pöytä tuoleineen ja olemme kovasti ihastuneet pyöreän pöydän ääressä istuskeluun. Keittiössä on lisäksi pieni kalusteissa oleva kiinteä sivupöytä, jossa kaksi-kolme syöjää mahtuu omaan rauhaansa vaikka aamu- tai iltapalalle.

Aikoinaan äiti ja isä valitsivat keittiöön Puustellin valkoiset kalusteet uraovilla. Keittiö oli jo tuolloin 30 vuotta sitten todella hintava, mutta laatuun kannatti satsata. Keittiö on edelleenkin kaikin puolin käyttökelpoinen. Joka ikinen sarana toimii ja kaappien ovet ovat ehjät ja siistit. Olen hyvin tyytyväinen "uuteen" keittiööni, eikä minulla ole aikomustakaan tehdä keittiöremonttia vielä pitkään aikaan. Keraaminen liesitaso ja uuni menevät vaihtoon melko pian, mutta näillä näkymin aion itsepintaisesti ostaa vanhanaikaisen levylieden. En ole edelleenkään sinut liesitasojen kanssa.

Mitä asuminen tulee tässä talossa maksamaan, sitä on vaikea vielä arvioida. Talossahan on vesikeskuslämmitys ja lämmitystapoina on puu ja sähkö. Saimme pari vuotta sitten porakaivon, joten vettä riittää omasta takaa. Karkeasti olen arvioinut, että jos jaksaa mättää puita lämmityskattilaan, niin asumiskustannukset ovat vuodessa saman verran kuin kaupunkikodissa kuukaudessa. Tuo 1500 voi kaiken lisäksi olla aika realistinen summa, vaikka pitää sisällään myös kiinteistöveron.

Suurimman osan tuosta 30:sta vuodesta, jonka talo on ollut pystyssä, äiti ja isä asuivat täällä miltei kahdestaan. Mitään remontoimisen tarvetta ei ole juurikaan tullut, koska taloa on pidetty hyvin ja äiti oli intohimoinen siivooja.

Kun isä ja äiti tekivät aikoinaan päätöksen monen mielestä ylisuuresta omakotitalosta, ei kukaan voinut arvata, että vielä joskus tämän talon jokainen neliö tulee todelliseen tarpeeseen.

Vihdoinkin kotona

Meillä on käynyt näiden kahden viikon aikana täällä maalla enemmän vieraita kuin Helsingissä asuessa puolessa vuodessa! Äskenkin hyvästelimme ystävämme, sipoolaisen pariskunnan, jotka matkansa varrella poikkesivat meitä ilahduttamaan.
Televisio ei vielä toimi, puhelinyhteydet ovat mitä ovat ja tietokone pelaa talon toisessa päässä, mutta eläviä ihmisiä saa tavata kasvotusten, jutella ja nauttia ystävien seurasta. Kaikki vieraat ovat vielä suhtautuneet suurella ymmärryksellä kaaokseen, joka meillä vallitsee sekä sisällä että ulkona.

Torstaina saimme siis kaupunkikodin tyhjennettyä ja kaikki "poikaset siipiemme suojaan", eli viimeisenkin maallemuuttajalapsen haettua tänne. Neljä vanhinta "poikasta" pärjäävät jo maailmalla, eli asuvat omissa kodeissaan Helsingissä.
Perjantaiaamuna isi ajeli vielä Helsinkiin palauttamaan pakettiautoa ja iltapäivällä hain hänet junalta Mikkelistä. Kun isi tuli tänne ja kaikki velvollisuutemme Helsingin suuntaan oli hoidettu, sanoin hänelle "tervetuloa kotiin". Itse en huomannut, mitä sanoin, mutta kun illalla kävimme nukkumaan, mies kiitti noista sanoista.

Mustikat kypsyvät metsässä hyvää vauhtia, tienvierustat ovat punaisenaan metsämansikoita ja vanhan talon takaa löytyy puutarhavadelmia ja karhunvatukkapuskat notkuvat raakileiden painosta. Viinimarjapensaissa on tulossa niin paljon satoa, että sydämen kyllyydestä saamme viinimarjojakin tänä syksynä poimia ja säilöä.
Kanat tuottavat jo viisi suloista munaa päivässä ja joka ikisellä metsäreissulla täytyy syödä ketunleipiä oikein urakalla.

Koska ajankohtaista tekemistä on yllinkyllin sekä sisällä että ulkona, olen suosiolla lämmittänyt talon käyttöveden sähköllä. Puita en ole lämmityskattilaan vielä mättänyt kertaakaan, koska vedenkulutus on ollut huimaava taukoamattoman pyykinpesun ja siivoamisen vuoksi. Lisäksi on tuntunut alkeelliselta ylellisyydeltä, että suihkusta on tullut riittävän lämmintä vettä kaikkina vuorokaudenaikoina. Jos lämmittäisimme veden puilla, täytyisi kattilaa lämmittää kahdesti päivässä ja se aika olisi järjestelyhommista pois. Kun saamme huoneet kuntoon ja tavarat raivattua, joutaa kuskaamaan puita ja lämmittämään taloa.

En muista, olenko jo kuinka monta kertaa maininnut, mutta meillä kaikilla on rentoutunut, huojentunut ja hyvä olo. Nautimme tilasta, vapaudesta, luonnon läheisyydestä, eläimistä, puhtaasta hengitysilmasta, syvästä unesta päivän touhujen jälkeen, maasta, metsästä, taivaan korkeudesta ja elossa olemisesta. Lupaan, että kerron teille, sitten kun ilmaantuu sellainen asia, johon olemme tyytymättömiä tai jos jokin asia on hullusti. Hyttysiä ja paarmoja ei tähän lasketa.

Käväisy vielä vanhassa kodissa

Ennenkuin kiskon tietokoneen piuhat irti täällä tyhjyyttään kumisevassa Ruoholahdenkodin keittiönnurkassa, käytän hiljaista hetkeä hyväksi ja kerron kuulumisia.
Eilen ajelimme Isin kanssa Helsinkiin, koska Lähihoitajapoika ja osa tavaroista on vielä täällä. Mietimme illalla, minne menisimme syömään ja kun ei tuntunut tulevan mieleen mitään houkuttelevaa ruokapaikkaa (niin, siis Helsingissä, todellakin), menin kauppaan, ostin puolitoista kiloa lohta ja uunijuureksia ja laitoin ruuan uuniin. Isi lähti viemään joitakin vanhimmalle pojalle menossa olevia tavaroita hänen asunnolleen ja toi sitten pojan tänne syömään ja saunomaan. Meillä olikin levollinen iltaruoka kahden ison pojan seurassa.
Pakkailin loppuja astioita ja ruokatarvikkeita ja mukava oli käydä nukkumaan viimeistä yötä täällä. Tosin äänimaailma olikin muuttunut oudoksi ja kuuntelin yön ääniä vielä muutaman tunnin.

Isi lähti juuri hakemaan pakettiautoa ja kun olemme syöneet aamupalaa on enää edessä auton täyttö, loppuimurointi ja matkaanlähtö.

Elämä uudessa kodissa vanhassa mummolassa ja lapsuuteni pihapiirissä on alkanut kaikin puolin hyvin. Olemme nauttineet kaikista uusista asioista ja viihdymme kaikinpuolin hyvin. Järjestelyä riittää vielä moneksi viikoksi, mutta olemme todenneet, että meillä on loppuelämä aikaa. Mitään ongelmia tai vastoinkäymisiä ei ole ilmaantunut eikä lastenkaan ole tarvinnut riidellä tai itkeä. Toki Saara on muutaman vesipisaran tirauttanut, kun ei ole saanut mielestään olla tarpeeksi kauan kirkolla, ("kirkolla" oleminen tai käyminen tarkoittaa puheissani sitten jatkossa Kangasniemen kirkonkylällä asiointia ja käymistä) mutta niitä kirkollakäyntejä on näyttänyt tulevan useamman kerran viikossa.

Olemme kiitollisia. Olemme terveitä. Satoi tai paistoi, on hyvä olla yhdessä uudessa kodissamme. Rukouksissa muistan jokaista lukijaa oman elämäntilanteen haasteissa. Etsitään ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan (= syyttömyys, oikeamielisyys), niin kaikki muu meille sen ohessa annetaan.

Ymmärrettävästi tämän kiitollisuuden keskellä ajatukseni ovat jo aika vakaasti Lautakankaalla.
Olkaa siunattuja!

Perillä erittäin onnellisesti

Olemme ihmeissämme ja täynnä kiitollisuutta. Olemme perillä uudessa kodissa ja minä olen palannut kolmenkymmenen vuoden jälkeen lapsuuskotiin. Olen "isieni mailla" ja elän todeksi Vanhan Testamentin riemuvuotta.

Muutto torstaina sujui todella hyvin. Muuttoautoon mahtui ne tavarat, joiden oli tarkoituskin, kuun lopussa käymme Isin kanssa hakemassa loput samalla kun Lähihoitajapoika tulee tänne. Tavaroiden paikoilleen laittaminen on ihan alkutekijöissään, mutta tarkoituksella emme näännytä nyt itseämme puurtamisella, vaan annamme aikaa katselemiselle ja elämän tunnustelulle. Muuttokuorman teko ja tänne rahtaaminen on pikkujuttu sen rinnalla, että olemme saaneet kaikkien huoneet kuntoon ja talon etukatoksessa olevat tavarat sijoitettua. Yksi huone kerrallaan on taloa tyhjennettävä ja sitten tarkkaan harkiten kalustettava uudelleen. Eilen sain käytyä läpi melkein kaikki keittiön kaapit ja tyhjennettyä ne tarpeettomasta tavarasta, mutta mitään meidän muuttokuormassa tullutta huushollikampetta en sinne vielä laittanut. Täällä tulee asumaan 11 henkeä, joten tavoittelen väljyyden harhakuvaa ja yritämme välttää kaikkea vähemmän tarpeellista tavaraa.

Kukaan ei ole vielä toistaiseksi ääneen sanonut kaipaavansa kaupunkiin. Saaralla vie oman aikansa tottua hyttysiin ja muihin eläviin, mutta suloisenpehmeä Diana-kissa on jo valloittanut Saaran sydämen täysin. Tiistaina paikallinen yrittäjä http://puulasport.fi/  (yrityksen sivut löytyvät linkistä) tuo Saaralle ja Kaisalle polkupyörät, niin uskon että Saaran sopeutuminen saa uutta puhtia kauankaivatun polkupyörän ansiosta. Tilan omilla teillä on turvallista lasten pyöräillä.

Kohta lähdemme Isin kanssa hakemaan Anne-Marin töistä. Lupasin Anne-Marille, että meidän tulomme jälkeen hänen ei tarvitse pyöräillä työmatkoja. 30 kilometriä pyöräilyä yhteensä työpäivän lisäksi hoivaosatolla on pidemmän päälle liikaa.

Kiitos myötäelämisestä ilossamme. Hyvät toivotuksenne kommenteissa ovat tehneet hyvän mielen.
Kunhan alan paremmin ymmärtää, että tämä on ihka oikeaa totta ja osaan taas kirjoittaa, kerron teille kananmunista, pihapiirissä raikaavasta kukon komentelusta, koirapersoonista, hurjasta tulevasta mustikkasadosta, upeista puista, vanhoista tavaroista, joita löytyy joka nurkasta ja kiitollisuudesta, että Jumala haluaa antaa meille kaikille pelkkää hyvää ja haluaisi antaa enemmänkin, kuin vain osaamme pyytää.

Kaksi yötä muuttoon

Eilen isin työn päättymisen riemu vaihtui hienoiseen haikeuteen, kun vuorossa oli työvaatteiden, avaimien ja kassan luovutus. Isin vaatekassista puuttui kravatti ja lähdin sitä viemään Ruskeasuolle ja pääsin näkemään viimeiset silmäykset mieheni työpaikasta.
Ruskeasuon varikko oli viimevuodet miehen toimipaikka, kun avioliittomme alussa se oli Koskela. Silloinhan asuimme työsuhdeasunnossa lähellä varikkoa.

Huomasin ajattelevani, että 31 vuotta samassa työpaikassa luo elämään ja työhön vakautta ja turvallisuutta, unohtamatta kuitenkaan työn raskautta ja vaativuutta. Miehelleni on varmasti toisella tavalla haikeaa jättää työnsä noin pitkän ajan jälkeen, toisin kuin minulla, kun ehdin olla vanhainkodissa vain parisen vuotta ja senkin osa-aikaisena.
Tuon bussinkuljettajatyön lisäksi mieheni ehti olla 13 vuotta metallitehtaassa, jonne hän meni käytännössä nuorena poikana, heti ammattikoulusta päästyään.

Haikeus haihtui nopeasti illan aikana, kun miehen jonkin aikaa vihoitellut hammas äityi hirmuiseen särkyyn. Sain varattua hänelle täksi aamuksi Kampista http://www.megaklinikka.fi/ Megaklinikalta ajan. Kuten tekin, myös me ajattelimme, että tällainen terveyspalvelujen sujuvuus on tulevaisuudessa epävarmempaa. Metromatka täältä kotoa Kamppiin hammaslääkäriin kestää kaksi minuuttia...

Särkyyn tuli kertakaikkinen apu: hammasromu kiskaistiin suosiolla pois. Mies toi pienessä muovipussissa hampaanraadon näytille. Eipä ollut ihme, että hammas on ollut jo jonkin aikaa ärtyisä varsinkin syömisen jälkeen.

Ylihuomenna isi käy hakemassa kuorma-auton ja alamme pakata tavaroita autoon. Tänä iltana vanhin poika hakee huollosta autonsa ja tuo sen minulle. Autoasiamme ratkesi oikein hyvällä ja helpolla tavalla, kun vanhin poika ehdotti, että voi myydä autonsa meille. Pieni koeajo lienee tänä iltana paikallaan, että sitten torstaina selvitän auton, itseni ja neljä lasta Kangasniemelle. Isi ajaa muuttoauton.

...

Minulla on levollinen ja onnellinen mieli. Taivaan Isä on osoittanut käytännössä - ihan pienintä yksityiskohtaa myöten - että Hän on meidän turvamme ja apumme kaikissa elämän vaiheissa. Käytännössä elämämme kuviot keikahtavat ihan uusille urille. Asuminen, eläminen, liikkuminen, ihmisten kanssa eläminen, työt ja koulut, kaikki muuttuvat täydellisesti. Taloudellisessa mielessä keikautamme veneen ihan kunnolla kumoon. Lähemme avioliittomme taloudellisesta huippuvuodesta syvän loikan, jonka vakaudesta ei etukäteen ole mitään kuvaa. Taloudellinenkaan tilanne ei minua pelota, koska koko muuton takana on Jumalan lupaukset huolenpidosta. Useaan otteeseen viime vuosien aikana olen saanut vahvistusta muuttoasian etenemiseen lupauksesta ja suoranaisesta käskystä, että minun pitää viedä perheeni "isieni maille". Käytännön asioiden järjestyminen liki "itsestään" on vahvistanut päätöstä entisestään.

Nöyrä, vaan ei nöyristelevä on mieli, kun puhun Jumalan avusta jokaisen päivän ratkaisuihin ja tilanteisiin. Ei ole kuulkaa ollenkaan kysymys minun, ei mieheni, ei edes perintötilan jättäneiden vanhempieni erinomaisuudesta, että tällainen mahdollisuus maallemuuttoon tulee perheemme osaksi.

Nyt jatkamme miehen kanssa herkällä kuulolla etenemistä, koska molemmat koemme, että vähitellen Jumala alkaa näyttää meille viitteitä siitä, mitä tapahtuu muuton jälkeen. Kysymys on paikasta ja tehtävistä, jotka Hän haluaa meille osoittaa.

...
Luultavasti, jos Luoja suo ja elämme, seuraavat terveiset kuulettekin Kangasniemeltä.

Jos elämän vastoinkäymiset tuntuu uuvuttavan sinua, lue Psalmien kirjaa. Jos haluat esirukousapua, laita ihmeessä kommentissa viestiä. Jumala haluaa auttaa sinua.