Aamun ensimmäinen herätys kello 4.

Eilinen hiljaisuus puoleltani ei ollut seurausta tyhjänsylinmasennuksesta tai mistään kamalasta itkupäivästä.
Hiljaisuuden syy oli suurimmaksi osaksi "tekninen vika". Koneeni näytön kaapeli on nyt muutaman kerran kiusannut toimimattomuudellaan ja eilen ei antanut periksi edes vanhimman pojan patisteluille.
Pikkuveli tulee uusien piuhojen kanssa Siuntiosta, kunhan kerkiää.
Tänä aamuna kello 4, kun keitin miehelle töihinlähtöpuuroa, kaapeli toimi taas kiusallaankin. Nyt en kyllä koko päivänä tätä aparaattia sulje, kun jää niin paljon rästihommia, jos tulee päivänkin pimento.
Onhan täällä tietokonetta ja läppäriä isoilla ipanoilla, mutta isojen poikien koneen ympäristö tyssää kirjoitusinspiraation ja läppäreitä en ole vielä tottunut käyttämään.

Sitä minulla oli kiire teille kertomaan, että toissapäiväinen kirjoitukseni ja ajatusten erittely täytti juuri sen tehtävän, jonka hiljaa toivoinkin sen täyttävän. Olin siis ajatellut pitää asian omana tietonani, mutta kun yksi mieli ajattelee asiat yksioikoisesti. Monta mieltä osaa valaista asiaa laajemminkin ja vaikea asia tulee jaettua moneen osaan.
Suurimman huojennuksen minulle toi teidän vakuuttelunne siitä, että kolmenkintoista lapsen äiti saa surra menettämäänsä lasta tai mahdollisuutta saada lapsi. Olin kieltänyt itseltäni luvan suremiseen, vedoten siihen, että suru ei ole oikeutettua, kun on saanut kokea äitiyden syntymän niin monta kertaa.
Teidän halauksenne, lämpimät toivotuksenne ja omat kokemuksenne antoivat voimaa ja näköaloja.
Kiitos jokaiselle, myös ajatuksissaan muistaneelle.
En kirjoita aiheesta enempää, kun maanantaiaamu klo 4.40 ei ole järkevä aika ruveta pillaamaan koneen äärellä.

Eilen illalla pistäytyi kyläkierroksellaan miehen veli vaimonsa kanssa ja näyttivät vielä Tansanian pölyt pinnassaan olevalta koneelta kuvia Tansanian pestiltään. Arvasin, että sydän palaa sinne takaisin.
Kun saattelimme heitä autolleen, Tirtetta juoksee pihassa varpaat vilkkuen, itku silmässä kertomaan, että joku hävitti hänen uudet kenkänsä. Ne kengät saatiin sieltä Kierrätyskeskuksesta, vaaleanpunaiset nahkakengät. Kengät oli viimeksi nähty pihapöydällä, mutta niitä ei sitten ollutkaan enää missään.
Pihassa oli omia ja talon lapsia toista kymmentä ja huhut kenkien piilottajasta alkoivat levitä. Siinä sitten käytiin kuulustelemassa kaikki pihasta kotiinkin menneet naapurien lapset ja kenkiä ei löydy mistään puskasta. Puolitoista tuntia kyykin pitkin pensaita ja pusikoita, lapset auttavat parhaansa mukaan. Yhdeksältä luovutamme, koska isillä oli neljältä herätys töihin ja alkoi olla kiire iltahommiin. Puoli kymmeneltä naapurin rouva seisoo oven takana Tirtetan kenkien kanssa. Ne olivat löytyneet sypressin  "sisältä" piilotettuina.
Olin ehtinyt luvata Tirtetalle uudet kengät, mutta tämä itse toteaa, että "nyt ei tarttekaan ostaa uusia kenkiä!"
Koska tiedän, että kukaan siskoista ja veljistä ei olisi heittänyt Tirtetan kenkiä piiloon ja sitten etsinyt niitä tosissaan puoltatoista tuntia, annan syyllisen kieriskellä omantunnontuskissaan tahollaan.

Kahdeksalta saan vihdoin ja viimein oman nökönenätyttöni hoitolapseksi. Äitinsä soitti eilen saaneensa maanantaiksi kaivatun työkeikan.
Lapsenlapsi oli viikonloppuna saanut isojen tyttöjen sängyn ja vauvan sänky oli kasattu kellariin odottamaan, mitä tuleman pitää.
Arvatkaa, mitä kohta kaksi vuotta täyttävä lapsenlapsi vastasi, kun häneltä kysyttiin, mitä haluat syntymäpäivälahjaksi ? Hän halusi "kengän". Ja kun äitinsä vielä varmisti, "haluatko kengät synttärilahjaksi", tyttö nyökytti päätään.
Kun he seuraavalla kauppareissulla tavaratalossa kulkivat kenkäosaston ohi, lapsi parkaisee suureen ääneen "kenkä!" ja osoittaa kenkähyllyjä.
Niinpä äitinsä osti syntymäpäivälahjaksi Minni Hiiri-lenkkarit.
Syntymäpäivä ja sen juhlinta on vielä edessä ja mummo pohtii kuumeisesti lahjaa. Jotakin pelivehkeitä olemme enojen ja tätien kanssa suunnitelleet.