Kansallinen häpeä

Tämän päivän marinat ja marmatukset.
Metsäntutkimuslaitos Metla on julkistanut järkyttävän arvion, joka surullista kyllä, on varmaan aika realistinen: Suomen mustikkasadosta kerätään tänä syksynä talteen vain 10%.
("Miksi olet noin aggressiivinen noista mustikka-asioista?" tivasi Maatalouskoululainen.)
Istuin naapurinmummon makuuhuoneessa vihreällä tuolilla, kun kuulin tuon uutisen mummon televisiosta. Puristin rystyset valkoisena tuolin reunoja, etten olisi pompannut pystyyn ja alkanut kiukkuista vuodatuspuhetta uutisen johdosta. Mitä nyt kohta satavuotias sille mitään mahtaa, että nuoremmat eivät jaksa römytä marjametsässä.
Onneksi naapurin mummo pudisteli paheksuvasti päätään ja sanoi, että "kyllä tuo on kamalaa".
Sanokaa minulle, onko missään maailman kolkassa yhtä hölmöläisiä ihmisiä, jotka haaskaavat tuollaiset mahdollisuudet saada ilmaista raaka-ainetta vaikka minkälaisiin marjajalosteisiin. Eikä tavallinen puuronsyöjä ole vielä Suomessakaan kyllästynyt kippaamaan aamupuuronsa päälle kourallista pakastettuja mustikoita. Missä on suomalainen mustikkamehuun erikoistunut yritys? Missä ovat mustikkamakeiset ja mustikkasuklaa? Missä annospakatut mustikkasmootihiet? Kinuskikissa julkaisi joku aika sitten mustikkatahnan reseptin, joka on niin monikäyttöistä, että korvissa vinkuu. Kuivattua mustikkaa näkee myynnissä joissakin messuilla ja luontaistuotekaupoissa. Kuka tavallinen työläinen voi maksaa 20:n gramman pussista kuutta euroa?

Ihan aiheesta voi joku ajatellakin, että hyvä on helsinkiläisen paasata, kun ei itse varpua ristiin laita saadakseen marjat pois metsästä. Yksi syy tähän adrenaliinipommiini onkin juuri siinä, että en sinne metsään pääse. (Mutta aivan varmasti marisisin silti, vaikka mummolan metsäautuus jo olisi edessäni.)

Talossamme on viehättävä pieni kahvila. Sen omistajapariskunta piti muutaman viikon loman ja palasi töihin maanantaina. Mieheni käväisi siellä kahvilla ja kyselemässä lomakuulumiset. Kahvilan emäntä oli kerännyt kesälomansa aikana 200 litraa mustikoita. Viime lopussa mies ei olisi enää häntä metsään päästänyt. Rouva kehitti taktiikan. Hän syötti miehensä oikein hyvin ja kun mies nukahti, hän karkasi mustikkametsään. Sanon, että oikea asenne marjakeruuseen tällä rouvalla. Metsään on päästävä, vaikka kepulikonstein.

Kohta kypsyvät puolukat. Tiedätte, että marinat jatkuu. Kun marja-aroniat syys-lokakuussa kypsyy Ruoholahden puistoissa, saatte arvata, kuka löytyy sieltä ämpärinsä kanssa. Pakastin viime syksynä ämpärillisen marja-aronioita (osan sain mummolasta, osa täältä pusikoista). Kaikki on syöty. Puolukan kanssa marja-aroniasta saa viinin veroista mehua ja hillo on mukavan pehmeää maultaan. Marja-aronia kieräyttää puolukan happoisuuden miellyttäväksi. Lapsetkin tykkäävät syödä marjoja sellaisenaan.
Toivottavasti Maatalouskoululaisen tulossa oleva mummolanvisiitti vielä kartuttaa marjavarastojamme.