Onko oikotietä onneen lastenkasvatuksessa?

Edellisen puhelinjutun kommentissa Heli pyysi vinkkiä kuurista, jolla lastenkasvatuksessa näkisi toivottuja tuloksia...
Paljonhan minä täällä toitotan, että "riittävästi ruokaa, lepoa ja ulkoilua", niin elämä lasten kanssa on selkeästi yksioikoisempaa. Tällä viikolla silmiini sattui kasvatusguru Jari Sinkkosen haastattelu, jossa hän jälleen kerran muistutti arkirutiinien tärkeydestä ja vanhempien ylimmästä määräysvallasta perheessä.
Useimmilla vanhemmilla toimii luontainen maalais/kaupunkilaisjärki lasten kanssa toimiessa ja heidän jälkikasvustaan varttuu mallikelpoisia aikuisia ilman ainoankaan kasvatusopuksen opiskelua. Aika moni saa kamppailla hyvin alkeellisten arkisten ongelmien kanssa: kuinka saada lapsi syömään, pukeutumaan asiallisesti, puhumaan säällisesti. Perheessä, jossa arki näyttää sujuvan omalla painollaan ja lasten elämä näyttää kulkevan tyvenestä toiseen, myös läpikäydään samat selvitykset syömisen tärkeydestä, kauniista puhetavasta, toisten huomioonottamisesta, säästeliäästä elämäntavasta, maan lakien ja säädösten noudattamisesta.

Se, että lapseni syövät niin perusteellisesti "sekalaista" ruokaa, on siis karvan verran koko urakasta.
Kun aloin ajatella vähän vakavammin Helin kommenttia, mikä mahtaa olla lasteni "helppohoitoisuuden" takana, päädyin ihan asioiden juurille.
Isäni äiti, Lahja-mummo, josta on oma kirjoituksensa blogini alkuhistoriassa, teki joka päivä paljon kaikkien lastensa ja lastenlastensa elämän hyväksi. Hän rukoili joka ikinen päivä Jumalalta siunausta jälkeläistensä elämän ylle. Lahja-mummon tuntien hän varmaan arkisia askareita tehdessään saattoi hiljaa mielessään huokailla Taivaan Isän puoleen hiljaisia viestejä rakkaista ihmisistä.
Lahja-mummon lisäksi lasteni elämässä on ollut paljon "rukoilijamummoja ja -pappoja". Lasteni elossa olevat isovanhemmat aloittavat jokaisen päivänsä muistamalla esirukouksin lapsiaan ja lastenlapsiaan ja vielä seuraaviakin sukupolvia. Kaikki lasten huolet, murheet, ilonaiheet, tulevaisuudensuunnitelmat, haaveet puolisosta, tuodaan Jumalan eteen. Minulle ja miehellenikin on tullut tavaksi pitkin päivää, hommia tehdessä, lähettää Taivaan Isälle muistutuksia milloin mistäkin asiasta. Usein juuri sinnikkyytemme takia Jumala vastaa meille odotustemme mukaan. Aina Hän vastaa meille sen mukaan, mikä meille on parasta.

Lasten kasvatus on joka tapauksessa työtä, jonka lopputuloksesta ei meidän ponnistelujemme määrästä huolimatta ole mitään takeita. Vaikka kuinka käyttäisimme kaiken tietomme, ymmärryksemme ja rakkautemme lasten ohjaamiseen, he kuitenkin viimekädessä itse valitsevat elämänsä suunnan. 95% lapsista tekee 95% niistä asioista, joista vanhemmat varoittelevat. Sitä on joskus vaikea hyväksyä.

Oman perheeni kohdalla voin tehdä johtopäätöksen, että meidän vanhempien rakkauden ja ohjauksen ohella suurin merkitys lastemme elämälle on ollut vankat ja uskolliset esirukoilijat. Heidän työnsä kantaa läpi lastemme elämän, mutta jokaisen lapsen täytyy itse ratkaista, haluaako antaa elämänsä sen saman Jumalan johtoon myös henkilökohtaisella tasolla.