tiistai 23. elokuuta 2011

Hommat ruuhkautuu

Silloin kun minulla on kiire tai olen lähdössä vaikka vanhempainiltaan, laitan iltaruuaksi "riisipöpelisköä" eli broilerrisottoa. Se ruoka jaksaa odottaa syöjiään ja sen kauhominen pienempien lautasille onnistuu myös lapsenlikoilta. Nyt olo tuntuu kiireiseltä, vaikken ole menossa minnekään (onneksi en ole, kun Helsingissä sataa vettä). Aamupäivä meni puoliksi harakoille sen takia, että aamulla soitettiin antenniasennusfirmasta, että yhdeksän jälkeen tulee miehet katsomaan olohuoneen antennipistorasiaa, joka on ollut viallisena monta kuukautta ja me on pärjätty ilman olohuonetelevisiota.
Siinä oli kiireesti etsittävä lattialuuttua ja tujua puhdistusainetta, muuten olisi asentajasedät saaneet ankaran astmakohtauksen huonepölystä. Olohuoneen iso ja painava televisio on hiukan ylisuuren pöydän päällä nurkassa ja nuo nurkat painavine huonekaluineen ovat minulle sellaisia siivouskohteita, että tartun toimeen vain pakon edessä.
Kun nurkka oli luututtu, sedät jo soittivatkin naapuritalon pihalta, että kuinka teille pääsee sisälle. Juoksin siis hakemaan heitä.
Kun asentajat olivat ruuvanneet rasian seinästä, he pohtivat, mistä liikkeestä uutta kannattaisi lähteä etsimään. Sanoivat tulevansa tämän päivän aikana takaisin.

Kun antennirasia oli kunnossa, laitoin Pikkuveljelle viestiä, että hitaassa lähitulevaisuudessa voi katsella meille vaikka huollon puolelta jotakin sopivaa televisiota. Demolaitteita ja asiakaspalautuksia saattaa saada mukavalla hinnalla, kun vain kohdalle sattuu.

Maatalouskoululaiselta pyysin tarvelistaa, mitä laitan perjantaina Pikkuveljen mukana tulemaan mummolaan. Maatalouskoululainen lähti niin pienin varustuksin mummolaan, että kaipaa vähän vaatetäydennystä. Lisäksi pohdin, mistä kaapista löytyy vielä pakastuspurkkeja mummolle.
Vaikka koko vuoden on Pikkuveli rahdannut purkkeja ja törppöjä mummolaan joka ikisellä reissulla, niin ne vain pääsi taaskin loppumaan ihan kesken. Mummolassa kerätään nyt tyrnisatoa ja marja-aronioita tulee kuulema mukavasti.

Korvien välissä oleva kiire johtuu kai enimmäkseen siitä, että päivän pyykkihommat on vasta aluillaan. Niiden kanssa kun ei auttaisi hidastella puoltakaan päivää, muuten on illasta ihmeissään.
Nyt kertyy keittiöön sellainen ruuhka ja nälkäisten ihmisten joukko (7), että perheen ruokkija ei ilkiä enää istua koneensa ääressä.

2 kommenttia:

  1. pestyt ja kuivatut maitopurkit on hyviä pakaste säilöntään tv aippä

    VastaaPoista
  2. Nuo maitopurkit olin ihan unohtanut...pitääpä kysäistä mummolta, rahdataanko Helsingistä pestyjä maitopurkkeja. Meillä niitä syydetään pahvinkeräysastiaan viitisentoista joka päivä.

    VastaaPoista