Muffinssinkuvatunnustus

Karjakolta "Navetan ovelta" -blogista sain tunnustusplakaatin, joka lämmitti mieltä. Kun edellisen kerran siirsimme kuvaa tänne, Maatalouskoululaistyttö näytti kädestä pitäen, kuinka homma tehdään.
Nyt hän tietysti ehti lähteä Mustialaan ja vaikka hän puhelimessa äitimuoriansa kuinka hyvin neuvoi, kuva jäi tallennettujen tekstien puolelle, mutta tekstiä en onnistunut enää lisäämään.
Koska blogiini hyvin istuu kaikki maalaishenkinen ja kotikutoinen, enkä muutenkaan harrasta tänne kovin paljon kuvaotoksia laitella, niin kerron teille, kummoiselta se kuva näytti, joka tänne piti siirtää.
Kuvassa oli siis houkuttelevan näköinen, vaaleanpunaisessa paperivuoassa oleva muffinssi vaaleanpunaisine koristepursotuksineen, ruskeita tähtinamuja koristeena. Tekstissä puhuttiin jotakin englanniksi "namublogista" tai jotakin siihen suuntaan.
Tunnustukseen liittyen joku on keksinyt liittää kuvaan kolme kysymystä, jotka nyt aika paljon valaisevat bloginpitäjän persoonaa. Kysymykset ovat: a) lempiväri, b) mieliruoka, c) lempipaikka, missä haluaisit käydä.
(Oikein sormet syyhyää päästä näihin vastaamaan.)
a)  Edellisestä tunnustuksesta ei ole lempiväri ehtinyt muuttua: edelleen sammalenvihreä.
b)  Koska vielä kuitenkin olen karvan verran kaupunkilainen, on minun tämän kysymyksen kohdalla kohdattava rehellisyyteni pohjamutia myöten. Vastaukseni on: Koti-Pizzan Frutti di Mare...
Kun on kuolemannälän esikartanoissa konttamassa tajunnan jo hämärtyessä  ja saa eteensä tämän hajuaistia hyväilevän paistokkaan, voisi myydä vaikka esikoisoikeutensa (ei kuitenkaan mummolan tilaa). Voisin antautua vaikka julkiseen väittelyyn, että mikään ja kenenkään kotona valmistama pizza ei vedä vertoja Koti-Pizzan pizzoille. Minun makuaistilleni ne ovat täsmäiskuja. Myös pelkkä tonnikala on vertaansa vailla, mutta jos haluaa saada päänsä sekaisin, täytyy saada Frutti.
c) Meillä oli vuosikausia miehen kanssa yhteinen haave, että kun hän pääsee eläkkeelle, haluamme Ameriikan mantereelle matkalle ja näkemään punapuumetsät. Olen aina ollut Amerikka-fani. Pidän dokumenteista, jotka kertovat amerikkalaisten arkielämästä  Joku vuosi sitten lähetettiin moniosainen dokumenttisarja "Farmarin vaimo", joka siihen aikaan saatiin talteen videonauhalle. Sarja kertoo pienviljelijäperheestä ja heidän sinnittelystään kotitilallaan, kun katovuodet olivat viedä tilan ja toimeentulon. Sitkeydellä nuori pariskunta selvisi voittajiksi. Katsomme miehen kanssa sarjan vähintään kerran vuodessa uudelleen ja aina samalla mielenkiinnolla.
Paikka, jossa oikeasti haluaisin nyt päästä käymään, on muuttunut vähän konkreettisemmaksi.
Kangasniemellä on Pienikankaan tila, jossa kasvatetaan ylämaan karjaa. Siellä haluaisin käydä isäni kanssa.
Ai miksi ei miehen? Siksi, koska kukaan ei kestä kuunnella viidennen polven helsinkiläisen kysymyksiä sellaisella tilalla: "no nuo varmaan kestää olla talvella ulkosalla?"