Tiukassa on selkäytimessä vanhat perinteet. Minusta taaksepäin varmaan Aatamiin asti on ollut tiedossa sananparsi "illanvirkku, aamuntorkku, se tapa talon hävittää jne." Ei kyllä vanhemmillani tai isovanhemmillani tullut ikuna kuuloonkaan, että kauniina taikka sateisena päivänä nukuttaisiin päälle kahdeksan! Kyllä nyt varmaan vanhuuden ja sairauden myötä vanhempani saattavat nukkua aamulla niin pitkään, kuin unta riittää, mutta eihän sitä tahdo vanhoilla usein riittääkään.
Mutta se, että minä, perheenäiti, viivyn vuoteessa päälle kahdeksaan aamulla, se ei tunnu olenkaan normaalin ihmisen touhulta. Ja siinä puolinukuksissa torkkuillessa omatunto kolkuttaa niin, että herättäähän se väkisin.
Omatuntoni räyhää ainakin siitä, että silkasta myötätunnosta työssäkäyviä kanssasisaria kohtaan saisin herätä jo ainakin seitsemältä. Voisihan sitä askaroida hiljaisten hommien kanssa, taitella vaikka pyykkiä.
Toiselta kantilta yritän hiljentää omaatuntoani muistuttamalla, että kohta alkaa koulu, lapsenlapsen äidilläkin voi tulla jo työkeikkoja ja lyhyeen loppuu tällaiset aamuvetkuilut.
Eli: parasta olisi suosiolla nousta ennen muuta perhettä, niin mieli olisi auvoisempi.
Mutta miksi ei voisi nukkua hyvällä omallatunnolla, kun siihen ilman huushollin kaatumista olisi mahdollisuus! Ei sitten, kun ei kerran millään onnistu.
Täällä katsoo "aamuvirkut" pienimmät (6kpl) "Pekka ja Pätkä Suezilla". Lapset näyttävät tykkäävän vanhoista mustavalkoisista elokuvista ja kyllä tuo sanailu huvittaa aikuistakin. Mies arveli, että elokuvan Suez on kuvattu Yyterissä.
Miehen työeväät nyt suunnitteluun sekä päivän ruoka neljälletoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti