Vuosi leikkauksesta

Kohta on kulunut vuosi suurperheen isän lonkkaleikkauksesta. Leikkaukseen mies joutui, kun molempien lonkkien nivelet alkoivat kulua vauhdilla, liikeradat kaventuivat, liikkuminen vaikeutui ja kivut yltyivät.
Kun ensimmäisen kerran työpaikkalääkäri leikkausta suositteli, mies ei ollut vielä valmis niin suureen operaatioon.

Kun jokapäiväinen liikkuminen ja työssäkäyminen (sekä vähäkipuisena nukkuminen) alkoi olla jatkuvan kipulääkityksen varassa, mies alkoi olla valmis leikkaukseen. Röntgenkuvat paljastivat, että muutamassa kuukaudessa tilanne oli pahentunut dramaattisesti.

Nivelkulumat voivat olla pitkälti perintötekijöistä johtuvia. Miehellä löytyi sukurasitetta: äidillä ja veljellä on samoja vaivoja. Lisäksi ylipaino ja fyysinen kuormitus voivat edesauttaa kulumien syntymistä. Mieheltä löytyi kaikki nämä riskitekijät.

Vuosi sitten kevättalvella tuli Peijaksen sairaalasta kirje, jossa ilmoitettiin pääsystä molempien lonkkien keinonivelleikkaukseen kesäkuun alussa.
Kun on kyse tuon suuruusluokan operaatiosta, edellytykset leikkauksen suorittamiselle ovat tiukat. Veriarvot on oltava kunnossa ja esimerkiksi omega-valmisteita ei saa käyttää viikkoja ennen leikkausta. Niitä onneksi mies ei ollut harrastanutkaan käyttää. Lisäksi ihon pitää olla täysin siisti: ei haavoja, naarmuja, paiseita, erittäviä näppylöitä, ihottumia.
Siitä tulikin meille sitten pieni painajainen. Miehen leikkausta jouduttiin siirtämään kolmeen kertaan. Ensin tuli kumpaankin peukaloon "pykimä" pari päivää ennen leikkausta. Sitten hän käveli löysillä kengillä ilman sukkia ja jalkapöydän päältä meni iho rikki. Silloin tiesin jo suoralta kädeltä soittaa sairaalaan, että leikkausta joudutaan taas siirtämään. Komannella kerralla, kuin kiusaksi, peukalon päälle nousi kaksi mätänäppyä, niinkuin murrosikäisen finniä. Taas oli kaksi päivää leikkaukseen, sormesta tulee mätää ja soitto jälleen sairaalaan.
Siinä vaiheessa jo pohdimme, olisiko viisainta odottaa leikkaukseen pääsyä sairaslomalla. Lääkärihän olisi miehen laittanut sairaslomalle jo kuukausia sitten huonon liikuntakyvyn ja kovien kipujen takia. Mies kuitenkin totesi, että kaikkein helpointa hänen on istua ratin takana, silloin ei koske mihinkään. Tosin matkustajat välillä katselivat aprikoiden kovin vaivalloisesti liikkuvaa kuljettajaa, joka ei tahtonut päästä ratin takaa ylös.
Tuttavarouvat käskivät minun kääriä miehen pumpuliin, että iho pysyisi ehjänä leikkauksen toteutumiseen asti.
Ne viikot, mitkä sitten leikkaukseen pääsyä odottelimme, olivat minulle lähes vainoharhaisia. Joka ilta tutkin miehen päälaesta jalkapohjiin asti, jokaisen neliösentin. Kuiva iho rasvattiin, kynsiä leikattiin suurella varovaisuudella.
Kun leikkaus siirtyi, viime kesä jäi historiankirjoihin meillä kesänä, jolloin isi teki ylitöitä enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Koskaan aikaisemmin hän ei ollut käynyt töissä niin kivuliaana, kuin sinä kesänä. Kipulääkettä hän söi maksimiannoksella ja vatsakalvonsuojalääke tuli hyvään tarpeeseen, ettei säkylääke tehnyt vatsahaavaa. Viimeiset työpäivät ennen leikkausta saatoin miehen metroaseman hissin ovelle ja hän tukeutui toisella kädellä olkapäähäni. Hänen oli edelleen helpompaa istua säädettävällä kuljettajanpenkillä, kuin esimerkiksi maata sohvalla.

Tiesimme leikkauksen riskit. Olin varautunut kaikenlaiseen vastoinkäymiseen. Haavojen tulehtuminen, jalkojen jääminen eripituisiksi, liikuntakyvyn menetys.
Mies sai leikkauksessa kumpaankin lonkkaansa täysproteesit titaanista. Sekä nivelkuppi että nivelen nuppi ovat kummassakin lonkassa nyt varaosia.
Leikkaus onnistui hyvin. Mies kuntoutui hyvin. Haavat eivät tulehtuneet, lihakset ovat vahvistuneet, kivut ovat loppuneet. Ainoastaan kyljellään nukkumista keinonivelet eivät hänellä siedä.
Mies pystyy nyt, vuosi leikkauksesta, juosta jolkottelemaan jo varovasti. Liikeradat ovat kuitenkin erilaiset. Ihmisen oma nivel tekee liikeradoista pyöreitä ja tasaisia. Keinonivelen liikeradat ovat nykäyksittäin eteneviä, robottimaisia ja niistä puuttuu sulavuus. Jos esimerkiksi kengän kärki tökkää maassa olevaan korokkeeseen, on kaatuminen lähellä, kun nivel ei "osaa" pyöristää jalan kaarta. Tavallaanhan käveleminen täytyi opetella kokonaan uudelleen.
Nyt kun katselen miehen kulkemista, olen siitä kiitollinen. Monta kertaa tulee mieleen, että mahtavatkohan omilla lonkkanivelillään kävelevät riittävästi arvostaa kaunista, sulavaa, kivutonta liikkumistaan.
Ilman lonkkien keinonivelleikkausta mieheni istusi nyt työ- ja liikuntakyvyttömänä pyörätuolissa.