maanantai 29. elokuuta 2011

Ajatukset mummolassa

Jos kerron äidilleni, kuinka huolissani olen hänen ja isän pärjäämisestä, äiti alkaa sitten huolehtia minusta.
Tänne asti huolehtimisekseni on riittänyt, että kuuntelen puhelimessa äidin huolet ja mieltä askarruttavat asiat, ehkä neuvonkin jossain asiassa. Nyt avun pitäisi ulottua jo käytännön tasolle, ainakin minun mielestäni.
Kuopion veli on tihentänyt mummolankäyntejään, mutta ei sekään onnistu, että hän monta kertaa viikossa järjestelee kaikki työnsä ja velvoittensa sille tolalle, että tekee viikon työnsä neljässä-viidessä päivässä. Kalliita tulee jo polttoaineenkin kannalta niistä reissuista, jos niitä alkaa olla useampi viikossa.

Isän voimat hiipuu vähitellen. Äiti on jättänyt omat sairautensa taka-alalle huolehtiessaan isästä. Nyt ei enää äitikään voi jättää huomioimatta omia oireitaan. Kummankaan kunto ei ole niin hälyttävä, että olisi kyse minkään hoitopaikan tarpeesta. Lähinnä he tarvitsisivat läsnäoloa ja tukea ja pientä käytännön apua. Talon vaatimista hommista äiti vielä selviää, mutta lämmityshomma on jo isälle liian raskas. Äitiä pelottaa isän huomiokyvyn aleneminen liikenteessä.

Sen lisäksi, että rukoilemme varjelusta äidille ja isälle, me lapset rukoilemme viisautta ja keinoja vanhempiemme auttamiseksi. Meidän täytyy kuitenkin tehdä kaikki voitavamme heidän turvallisuutensa takaamiseksi. Kolmen tunnin matka Helsingistä mummolaan on meidän elämämme haasteissa hyvin pitkä.

1 kommentti:

  1. Huoli vanhemmista on rankkaa... omat rakkaat kaukana ja silti heitä haluaisi auttaa.
    Onkohan mahdollista, että mummolan väki saisi apua kuntansa kotipalvelusta ja isäsi sairauteensa apua kotisairaanhoidosta? Edes silloin tällöin? Tai voisiko mummolassa käydä pientä maksua vastaan joku kotihoito-yrittäjä tms. ?
    Erilaisten hoitotukien ( olisiko vanhemmillasi sairauksien perusteella mahdollista sellaista saada? Kannattaisi kysäistä Kela:sta ) avulla erilaisten palveluiden vastaanottaminen kotiin on helpompaa, kun maksu tuntuu siten pienemmältä? Myös verotus tulee vastaan kotihoidonpalveluja maksaessa. Esim. jos lapset maksavat vanhemmilleen siivouksista, maksaja voi merkitä sen kotivähennyksiin.

    Tsemppiä alkavaan viikkoon!

    ps. P-savossa paistaa aurinko ja tuulee siihen malliin, että viljat kuivuu ;)

    t. taas se savolainen :)

    VastaaPoista