Ajatukset mummolassa

Jos kerron äidilleni, kuinka huolissani olen hänen ja isän pärjäämisestä, äiti alkaa sitten huolehtia minusta.
Tänne asti huolehtimisekseni on riittänyt, että kuuntelen puhelimessa äidin huolet ja mieltä askarruttavat asiat, ehkä neuvonkin jossain asiassa. Nyt avun pitäisi ulottua jo käytännön tasolle, ainakin minun mielestäni.
Kuopion veli on tihentänyt mummolankäyntejään, mutta ei sekään onnistu, että hän monta kertaa viikossa järjestelee kaikki työnsä ja velvoittensa sille tolalle, että tekee viikon työnsä neljässä-viidessä päivässä. Kalliita tulee jo polttoaineenkin kannalta niistä reissuista, jos niitä alkaa olla useampi viikossa.

Isän voimat hiipuu vähitellen. Äiti on jättänyt omat sairautensa taka-alalle huolehtiessaan isästä. Nyt ei enää äitikään voi jättää huomioimatta omia oireitaan. Kummankaan kunto ei ole niin hälyttävä, että olisi kyse minkään hoitopaikan tarpeesta. Lähinnä he tarvitsisivat läsnäoloa ja tukea ja pientä käytännön apua. Talon vaatimista hommista äiti vielä selviää, mutta lämmityshomma on jo isälle liian raskas. Äitiä pelottaa isän huomiokyvyn aleneminen liikenteessä.

Sen lisäksi, että rukoilemme varjelusta äidille ja isälle, me lapset rukoilemme viisautta ja keinoja vanhempiemme auttamiseksi. Meidän täytyy kuitenkin tehdä kaikki voitavamme heidän turvallisuutensa takaamiseksi. Kolmen tunnin matka Helsingistä mummolaan on meidän elämämme haasteissa hyvin pitkä.