keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Noin 8 potilasta

Pikkuveli toi koneeseeni luurit ja ihanan hiirimaton. Testasin äsken luureja ja valitsin miettimättä videon Celine Dionin "Titanicista".
Celine Dionin ääni on mielestäni yksi kauneimmista naisäänistä maailmassa. Jos ei ihan kaunein tällä hetkellä. Aina hänen lauluaan kuullessani muistuu mieleeni myös hänen elämänsä alun dramatiikka.
Kun hänen äitinsä huomasi odottavansa neljättätoista lasta, ensimmäinen ajatus oli epätoivo. Perhe oli hyvin köyhä. Kamppaillessaan asian kanssa äiti meni purkamaan sydäntään seurakuntansa papille. Äidin epätoivo tilanteessa oli niin suuri, että hän vakavissaan ajatteli luopua lapsesta. Pappi kuitenkin sai luotua toivoa äidin sydämeen ja vakuutti äidille, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Äiti sai voimaa papin kannustuksesta ja perheen neljästoista lapsi, hyvin suloinen Celine syntyi.
Kun konserttitaltioinneissa kuvataan joskus Celinen äitiä, on helppo arvata hänen ajatuksensa ja tunteensa.
Uskon, että antamalla näin suuren lahjan tyttärelle, Jumala halusi palkita myös äitiä päätöksestä, jota ei koskaan tule katumaan.
Toivon varjelusta ja siunausta Celine Dionin ja hänen perheensä elämään. Kaiken loiston, vaurauden ja menestyksen keskellä he joutuvat kuitenkin kohtaamaan ihmiselämän kaikkine vastoinkäymisineen. Laulunsa lahjalla Celine Dion on kuitenkin tehnyt paljon hyvää ja tulee varmasti jatkossakin tekemään.

- - -

Musiikin kuuntelu ja siitä nauttiminen on jostain (?!) syystä jäänyt viime vuosina vähemmälle. Siksi pienet musiikin helmet ovat hyvin nautinnollisia.

- - -

Olisikohan tämä meillä kieriskelevä tauti influenssaa? Alkuoireena on ollut lähes kaikilla vihainen päänsärky, joka ärtyy pään liikuttelusta. Sitten humahtaa äkillinen, korkea kuume. Toisilla on ollut pahoinvoinnin tunnetta, ei nuhaa, mutta kova, kuiva yskä. Ekaluokkalainen on yskinyt ontosti jo muutaman päivän. Neljäsluokkalainen sanoi tänään, "ettei koskaan ennen ole ollut näin laiska". Eli ei jaksa tehdä mitään. Tauti yrittää tainnuttaa minutkin, mutta yritän häätää oireita tiukalla lääkitsemisellä. Ihan hyvä, että ensi viikolla on koululaisilla loma, niin saavat sairastaa rauhassa. Mieskin voisi nyt pitää kaikki taudit, mitä aikoo tänä talvena sairastaa, niin olisi sitten terveenä, kun saa palata töihin. Siinä mielessä kyllä hänellä loma sattui hyvään hetkeen, kun ei tuolla ole kovin lysti pelata ainakaan kaasubussien kanssa.
Mikäs tässä on ollessa, kaikki on hyvin. Ei oikeastaan ole valittamista yhtään mistään. Sängynpohjakaan ei ole romahtanut moneen yöhön. Eli asiat ovat palanneet oikeisiin mittasuhteisiin.

3 kommenttia:

  1. Mmmm... kiva palata kotiin. Toivottavasti (siis jos) saan taudin hiihtolomaksi.

    VastaaPoista
  2. Voimia "tartuntauti-osaston" osastonhoitajalle!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen nyt vasta taas pitkästä aikaa kuunnellut musiikkia kuulokkeilla, voi kuinka se tuntuu mukavalta.

    VastaaPoista