sunnuntai 7. elokuuta 2011

Koulun alkua odotellessa

Voisi kuvailla jotenkin riehakkaaksi sitä tunnelmaa, mikä täällä sunnuntaiaamuna vallitsi. Ihan outo ja uusi tunnelma normaaliin kesäsunnuntain tunnelmaan verrattuna. Tunnelman luoja oli Maatalouskoululainen, minun rakas 17-vuotias tyttöni, joka teki lähtöä Mustialaan, kouluunsa. Hänen oma opiskelunsa alkaakin vasta syyskuun puolivälin tienoilla, mutta nyt hän riensi tukioppilaan ominaisuudessa perehdyttämään uusia ekaluokkalaisia perinteikkääseen kouluunsa.
Ensi viikon aikana hän kertoo koulusta, opiskelusta, kaikesta koulunkäyntiin liittyvästä uusille opiskelijoille. Moni uusista opiskelijoista on kotitilansa tulevia jatkajia.
Mukavasti saa opiskelutuntumaa Maatalouskoululainenkin. Mistä hän tässä aamulla haaveilikaan: olikohan se pellavan ja villan käsittelykursseista.
Sen näkee ilmiselvästi, että sekin lapsi kärsii kaupungissa asumisesta. Ei täällä ole mitään oikeaa tekemistä.
(Ei se ole mikään ihme, miksi kaupunkinuoret syrjäytyvät ja ongelmia kasautuu. Täällä ei oikeasti ole MITÄÄN mielekästä tekemistä nuorille. Kaupungin hyvät yritykset liikuntapaikoista ja nuorisotaloista kiinnostaa hyvin marginaalista ryhmää. Jos kirjastot ja liikuntapaikat ei kiinnosta tai tarjoa tarpeeksi ajankulua, niin aika onnetonta on järkevä tekeminen.)
...

Aamulla töistä kotiutunut mies kömpii "aamukahville". Heillä on Tirtetan kanssa kehittynyt oma puhumiskulttuuri ja keskinäinen huumori.
Yhtenä päivänä isi veteli pihassa leukoja ja huilasi välillä pihapenkillä pitkällään. Tirtetta pyöri vieressä, mutta kun kaveri tuli pihaan, Tirtetta kysyi isältään:
- "Pärjäät sä täällä, jos mä meen leikkii ton kanssa?"
Isi piti kysymystä huolenpitona.

Eilen aamulla Tirtetta kankesi isäänsä ylös sängystä aamukahville.
- "Tulepa nyt, vanhus."

Isi istui eilen illalla isojen poikien huoneessa katsomassa yleisurheilua. Tirtetta tuli suihkusta pyyhe ympärillään ja komensi isäänsä kuivaamaan ja pukemaan. Isi sanoi, että ei nyt voi, kun katsoo niin tarkasti kilpailuja.
Tirtetta veti isän mielen muuttavan vedon:
-"Pue, tai et oo isi".

5 kommenttia:

  1. Taas totean että Ihana Tirtetta! :D ♥ Voi noita hassuja kommentteja. :)

    VastaaPoista
  2. Sää voisit koota kirjan noista Tirtetan väläyksistä :D

    VastaaPoista
  3. :) Ihana suloinen lapsi ja lapsen puheet!! Voi kunpa näitä jaksaisi ja muistaisi aina kirjata muistiin. Meillä ainakin tykkäävät kun luen omia hauskoja kommenttejaan.
    Siunausta tukioppilaalle!! Arvokasta työtä se on.
    RAkas lähti yleisurheilevan 14veen kanssa katsomaan KAlevan kisoja. KAverinsa juoksi uskomattoman juoksun eilen ja tänään luimme sanomalehdestä, että oli ikäluokkansa maailman nopein tänä vuonna. HUomasin oman tyttösen olevan kovin mietteliäs, kun kysyi, että mitä sanoisimme, jos hän kykenisi moiseen. No, tärkeää on kertoa, ettei rakkauden määrää mitata suorituksissa.
    Suloisia tuokioita sunnuntaihinne!!Tykkään kovasti lukea tekstejäsi!

    VastaaPoista
  4. Ihania lausahduksia tosiaankin <3

    Tuntuu varmaankin mukavalta, kun oma lapsi on noin innokas opiskeli, että lähtee nyt iloisinmielin toisia perehdyttämään!?

    VastaaPoista
  5. :D Tuo viimeinen lausahdus oli kyllä paras :D

    Ihana että tyttäresi on löytänyt itselleen sopivan koulun ja tykkää aidosti opiskelusta.

    VastaaPoista