maanantai 22. elokuuta 2011

Millon mä saan oman huoneen?

Neljäkymmentäluvulla äitini asui yhden huoneen mökissä vanhempiensa, mummonsa ja sisaruksiensa kanssa. En mene arvaamaan, montako sisarusta mökissä ehti asua, ennenkuin he saivat kahden huoneen ja tuvan rintamamiestalon. Ainakin neljä lasta heillä tuolloin oli. Huoneeseen tultiin pienen eteisen kautta. Eteinenkin oli niin pieni, että siihen saattoi sopia isän metsäkamppeet, ei muuta. Vauva nukkui kuulema kopassa pöydällä, kaksi lasta pöydän alla. Suuren osan huoneen tilasta vei tulisija.
Tuo mökki on edelleen pystyssä ja on meille nuoremmille sukupolville ollut opetuskäynnin paikka siitä, kuinka ennen asuttiin ja tultiin toimeen. Toimeentulosta kertoo jotakin se, että äidille ja hänen siskolleen oli yhdet yhteiset kengät. Talvella käytiin koulua  vuorotellen, jos ei halunnut mennä ilman kenkiä.

Meidän neljätoistahenkisen perheen elo tuohon verrattuna on lokoisaa ja tilavaa, mutta jos meillä olisi leluja ja tavaroita yhtä paljon kuin keskivertoperheissä tänä päivänä, meillä olisi todella ahdasta. Yhden lapsen todella henkilökohtaiset tavarat sopisivat yhteen laatikkoon. Suurin osa leluista ja peleistä on yhteisiä. Meillä on todella harvoin järjestetty suurimittaisia kaverisynttäreitä, jolloin lelua ja roinaa kertyy yhtenä päivänä suuri vuori. Viimeisimmät kaverikekkerit muistaakseni piti Maatalouskoululainen muutama vuosi sitten ja hän sai lahjaksi etupäässä hyötytavaroita, ei mitään roinaa.
Asumme siis kerrostaloasunnossa, jossa on neljä makuuhuonetta ja tilava olohuone. Melkein alusta asti olohuone on käytännössä toiminut myös makuuhuoneena. Tällä hetkellä olohuoneessa on meidän parisänky ja kerrossänky, jossa nukkuu ekaluokkalainen tyttö ja tokaluokkalainen poika.
Ekaluokkalainen nukahtaa illalla omia aikojaan ja herää aamulla hyvissä ajoin. Tokaluokkalainen taas on niin sikeäuninen, että häntä ei herätä viereisessä avokeittiössä aamupalansa kanssa hosaavat sisarukset tai hoitolapsi. Yötyötä tekevä isä nukkuu poikkeuksetta aina päivisin olohuoneessa korvatulppien kanssa. Oma väki osaa jo olla hiljaa, kun isi nukkuu, mutta kavereita ei päästetä kylään isin nukkuma-aikaan.
Itse olen niin hyväuninen, että kun pääni painuu tyynyyn, nukun saman tien. Minulle on ihan sama, nukuinko olohuoneessa vai saunan lauteilla, ihan yhtä hyvin nukuttaa. Jos saunan lauteet olisivat parikymmentä senttiä pidemmät, saunassa olisi luksusnukkumapaikka.

Ainoana omassa huoneessa on tällä hetkellä vanhin poika. Kun vanhin tytär asui vielä kotona, hänkin sai olla omassa huoneessa. Katson, että oma huone vanhimmalle lapselle on aika vähän erikoiskohtelua, kun sitä saa osakseen vain muutaman vuoden nuoruudestaan.
Yhtä lukuunottamatta, makuuhuoneet ovat hyvin pieniä ja tarkoitettu vain yhdelle asukkaalle. Meillä niissä kopperoissa asuu kaksi ja joutuvat pakosta nukkumaan kerrossängyssä. Sen olen jo päättänyt, että mummolaan meidän mukanamme ei lähde ainoakaan Ikean nariseva metallinen kerrossänky ja kenenkään ei tarvitse mummolassa nukkua kerrossängyssä, jos ei halua. Yli 180-senttisille nuorille miehille kerrossänky on aika naurettava, eikä ollenkaan asiallinen paikka omaksi vuoteeksi. Hyvin kiitettävästi on pojat asumista kuitenkin sietäneet.

Maatalouskoululainen ja täysi-ikäinen "kampaajakoululainen" asuvat yhtä huonetta. He osaavat hyvin kauniisti ottaa toisiansa huomioon, eivätkä ole koskaan riidelleet huoneen käyttöön tai siivoamiseen liittyvissä asioissa. (Jos ovat, äiti ei ole kuullut.)
Kaksi isoa poikaa, abi ja yhdeksäsluokkalainen, asuvat seuraavassa kopissa. Heillä koulutehtävien tekeminen vuorotellen yhdellä koneella vaatii paljon sosiaalisia taitoja, mutta todella harvoin joudun menemään erotuomariksi. Enemmän heille harmia tuottaa kolme pikkuveljeä, jotka kärttävät pelivuoroja PS3:lle.

Kolmas kammari on siis vanhimman pojan. Kun hän haluaa tarjota pienille jotakin pientä erikoista, hän ottaa pienen huoneeseensa katsomaan isosta televisiosta jotakin mieleistä lasten elokuvaa tai autopeliä. Veljen varastoista löytyy aina myös jotakin namua tai sipsejä.

Suurin makuuhuone on todellinen kärsivällisyyskasvatuksen ilmentymä siellä asustaville lapsille. Huoneessa asuu 10- ja 11-vuotiaat pojat. Toinen on luonteeltaan siisti ja järjestyksen ihminen, toinen viis veisaa sotkuista ympärillään. Lisäksi huoneessa asuu 13- ja 14-vuotiaat tytöt. He ovat seuraavana vuorossa päästä väljempään asumismuotoon, koska rajansa on toisten huomioonottamisellakin. Omaa yksityisyyttä saadaan huoneen vuorokäytöllä: kun yksi haluaa olla välillä rauhassa omissa oloissaan, muut oleskelevat sillä aikaa muualla. Todella hyvin siinäkin huoneessa on opittu kunnioittamaan toisen yksityisyyttä, lähinnä omaa vuodetta. Samoin jos joku on nukahtanut aikaisemmin, muut eivät laita enää huoneeseen valoa ja puhuvat kuiskaten. Sama kohteliaisuus näkyy myös aamulla. Ensimmäisenä herännyt kerää kimpsunsa ja kampsunsa ja häipyy vähin äänin keittiön puolelle.
Samassa huoneessa nukkuu suurimman osan viikosta myös Tirtetta. Varsinkin viikonloppuisin häntä pyydetään yökylään isosiskojen huoneen lattialle tai olohuoneeseen samaan sänkyyn Kaisa-siskon kanssa.
Tirtetta on myös oiva esimerkki hyvälahjaisesta nukkujasta. Hän nukkuu huoneen liikenteenjakajassa, vaatekaappien vieressä niin kauan, kuin unta piisaa. Pienet kolinat ja kulkemiset eivät häntä herätä.

Luulen, että tuo taipumus osata nukkua vaikka liikenteenjakajassa johtuu nimenomaan tästä suurperhe-elämästä. Ei kukaan lapsista ole vauvana osannut nukkua vaunuissa parvekkeella, vaan vauvan sänky on ollut keskellä olohuonetta ja siinä on vedelty unia kaikessa rauhassa yleisen elämänsorinan keskellä.

Kun lähes joka huoneessa on useampi asukas, huoneen kiinteät vaatekomerot ovat tarkassa käytössä. Kokonaista omaa vaatekaappia ei ole muilla kuin isoilla tytöillä ja vanhimmalla pojalla, muiden vaatteet mahdutetaan noin kolmelle omalle hyllylle.
Vaikka meillä vaatteita tuntuu pursuvan pyykkikasoista riesaksi asti, ei todellisuudessa  kenelläkään niitä ole sitä kolmea hyllyllistä enempää.
Mamman lakanakaapit on suuri häpeäpilkku. Todettakoon vain, että haluaisin lakanoiden olevan mankeloituina siisteissä pinoissa. Olen siinä asiassa jäänyt vähän puolitiehen, koska joudun lähes päivittäin niitä lakanapinoja nykimään ja lakanoita vaihtelemaan. Neljääntoista sänkyyn lakanoiden vaihto kun on kiertotyötä. Jos viikossa saan vaihdettua lakanat neljään-viiteen sänkyyn, tulee vaihtoväliksi kai kuukauden verran. Se olisi ihannetila, joka harvoin toteutuu.
Tuossa lakana-asiassa on myös mielenkiintoinen piirre, että isot pojat ovat hanakampia pyytämään tai tekemään lakanoiden vaihtoa. Joitakin tyttöjä pitää asiasta muistuttaa.
Jälleen kerran totean, että aikanaan kun mummolassa oma huone toteutuu useammalle kuin täällä, voi todellisuus kuitenkin olla niin, että siskoa tai veljeä pyydetään huonekaveriksi.

Tämänhetkinen nukkumajärjestys on pysynyt aika kauan ennallaan, varmaan jo useamman vuoden. Ainoastaan Tirtetan sänky on siirtynyt meidän vuoteemme vierestä isoon makuuhuoneeseen, jolloin hän alkoi nukkua yöt läpeensä ja heräilemättä.
Yövieraita meillä on aika harvoin. Viimeksi on tainnut olla kaikkiin oloihin sopeutuvat Kuopion veljen lapset, jotka levittivät retkipatjansa muitta mutkitta sinne, mistä vapaata lattiatilaa löytyi.
Kavereiden yökyläilyt on pitänyt unohtaa jo ajat sitten. Sen verran tiivis tunnelma on huoneissa jo hapetuksenkin puolesta, että ei juuri ylimääräisiä nukkumakavereita kukaan kaipaa.

17 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta, tämä oli todella mielenkiintoinen!!

    Kuulostaa tosi kivalta tuo, miten teidän lapset osaa ottaa toisensa huomioon aamuisin ja iltaisin ja muutenkin - meidän ei todellakaan osaa.. ainakaan tuo 14-vuotias poika, joka paukuttaa ovet ja jytistää rappusissa jne. ihan surutta, ketään muuta kuin omaa napaa ajattelematta. Nyt hän onneksi asuu siskonsa kanssa aitassa ja pienillä on nyt omat huoneet. Me miehen kanssa nukutaan edelleen yläkerran avoimessa tilassa, siis vaikka makuuhuonetta, mutta en ole siitä mitenkään kärsinyt.. etenkään nyt, kun siitä avoimesta tilasta saattoi heittää kuopuksenkin sinne omaan huoneeseen.

    Meillä nämä nykytilat tuntuu tosi luksukselta verrattuna siihen, mitä meilläkin on aiemmin ollut. Ei tästä montaa vuotta ole, kun miehen kanssa nukuttiin olkkarissa ja olkkari oli ruokahuoneessa, missä oli myös siis ruokapöytä. Kaikki neljä lasta nukkuivat yläkerran puolikkaassa, ehkä noin 20 neliötä yhteensä ja siitäkin vielä vinot katot haukkasivat osansa.

    Se hyvä tästä pienissä tiloissa olemisesta on ollut, että ei meilläkään ole kertynyt liikaa lapsille vaatteita eikä leluja. Monella on siis niin hirmuisesti, että en tajua missä välissä niillä kaikilla edes leikitään tai milloin niitä kaikkia vaatteita päällä pidetään..

    Myös sen olen oppinut, että osaan todella arvostaa näitä tilojamme nyt. Ei meillä edelleenkään mikään iso talo ole, mutta etenkin nyt näiden järjestelyjen avulla (eli ne isot tuolla aitassa) tuntuu että meillä on tosi hyvin tilaa!

    VastaaPoista
  2. Ihailtavaa sopeutumista koko perheeltä. Meillä ollaan hämmästytty sitä, ettei kaksi nuorinta ole vielä kaivannut omia huoneita. Asuttavat siis pientä yhteistä makuuhuonetta. Vanhimmalla pojalla on oma huone ja samoin oli tytöllä kun asui kotona. Nuorimmat ajattelimem pitää samassa huoneessa kunnes vanhin poika muuttaa kotoa. Ei ole kyllä ylimääräisiä huoneitakaan kun hoitolasten kanssa on helpompaa kun on heille oma tila.

    VastaaPoista
  3. Tästä kuvauksesta tulee minulle mieleen monenlaista, alkaen lapsuuden suurista sukulaisperheistä jotka jotenkin sinne taloihinsa hajaantuivat vaikka makuuhuoneita ei ollut tuon enempää, elämä omakotitalossa on tietysti vähän erilaista... Ja sitten tämä meidän koti, missä ei varmaan tilaa ole sen enempää ihmistä kohti mutta joa tuntuu minusta juuri meidän kokoiselta kun kaikki tarpeellinen mahtuu.

    Ja sitten vielä semmoinen juttu että eikö ole erikoinen ajatus että tytöillä ja pojilla pitäisi olla jo pieninä eri huoneet ja mieluiten punaisella ja sinisellä markkeeratut? Voisiko tuollaisessa teinien perheessä ajatella että tytöt ja pojat olisivat vielä samoissa huoneissa?

    VastaaPoista
  4. Olipas mielenkiintoista! Kun kovasti kiinnostaa suurperheenne jokapäiväinen elämä, ja nyt vasta sain selville lasten ikiäkin. Aika hienoa ja aika vaativaa! Kyllä tuollaisessa porukassa turhat narinat uhohtuu, tai laitetaan unohtumaan!

    VastaaPoista
  5. Hienosti oppivat lapsesi elämän varrelle tärkeää sopeutumista. Ei tule tyhjän narisijoita. Kyllä sppu sijaa antaa, sanottiin usein ennen, kun yhden huoneen asunnoissa asui omat ja kortteeri ihmiset.
    Itselläni, yksin jo jääneenä, on tätä lääniä liiankin kanssa, mutta joskus ennen sitä toivoi lisätilaakin.
    Kirjoitat niin elävästi arjen asioista, niitä on todella ihan opettavaista lukea!

    VastaaPoista
  6. Nimenomaan sopu tilaa antaa ja opettaa lapsia sosiaalisiksi ja ottamaan toiset huomioon. Hienoja lapsia sinulla!

    VastaaPoista
  7. Hienosti teidän lapset osaa ottaa toiset huomioon. Eivät vanhemmatkaan varmaan keskenään riitele, joten sopuisan mallin lapset ovat saaneet.

    VastaaPoista
  8. Anitta, kyllä me sillon tällön riidellään tai siis minä riitelen. Mutta se sovinnonteko on sitten sellaista lällyn-lällyä, että lapset huokailee ja kääntää päänsä pois.
    Ei kai ne sitten niin kovin tosissaan edes niitä meidän "riitoja" otakaan.

    VastaaPoista
  9. Siis huomasin kyllä että poikia ja tyttöjä nukkuu teilläkin samassa huoneessa, mutta suostuisivatko nuo vanhimmat vielä sellaiseen järjestykseen? Riippuu varmaan siitä mihin tottuu ja minkälaisia mahdollisuuksia on tarjolla?

    VastaaPoista
  10. huh huh ! :D
    Olipa mielenkiintoinen postaus. Kiva nähdä hieman lasten ikävuosia samalla.
    Kyllä on varmasti joka neliö tarkkaan laskettu, että mahdutte. Ja todellakin, sopu sijaa antaa!

    Kasvoin itse 8 lapsisessa perheessä. Meillä oli perinteinen rintamamiestalo tupakeittiöineen ja 3 makuuhuonetta. Enimmillään siinä kodissa asui 15 henkeä!!
    Kesäisin oli aitat, leikkimökki ja teltta käytössä, silloin kun oli kesävieraitakin aina jokunen asumassa.
    Nykyisin asumme 4h ja keittokomero systeemissä. Kolme lasta on kasvatettu näissä nurkissa ja välilllä tuntui seinät pullistelevan, kun olisi pitänyt olla sitä ja tätä... no, nyt ovat jo kaikki maailmalla ja kahdestaan tässä hyvin mahdutaan :)

    Näin meitä on erilaisissa oloissa. Pääasia lienee se, että elämä olisi jotakuinkin tasapainoista ja jokaista huomioonottavaa.

    Iloa tähän päivään!

    vierailija Savosta

    VastaaPoista
  11. rva Reipas: se raja yhteiseen huoneeseen siskojen ja veljien kanssa liikkuu meillä varmaan tuossa 15 vuoden tuntumassa. Vielä nuo teini-ikää kolkuttelevat tytöt sopeutuu ihan hyvin pikkuveljiin. Usein on niin, että isot tyttö nukkuu huoneessa jo yhdeksältä, kun pikkupojat tulee nukkumaan. Päivisin pojat liehuaa ihan jossakin muualla, kuin makuuhuoneesaan, tytöt ennemminkin siellä saattaa pesiä.


    Terveisiä myös Savoon! Taitaa vielä olla puolukat raakoja.

    VastaaPoista
  12. Savo vastaa: puolukat ovat vielä puoliraakoja ( pohjois-savosta kirjoittelen ) mutta ei mene kuin muutama kuiva ja lämmin aurinkopäivä niin pääsee poimurin kanssa kanervikkoon! :)

    VastaaPoista
  13. Kommentoin tänne vielä, että meillä on tyttö 16v ja poika kohta 15v samassa huoneessa (tai tällä hetkellä tosin tuolla aitassa) ja ihan ite silleesti ovat halunneet. Vaikkakin tytön hermo on välillä kireänä, kun pojan siivouskäsitys on hiukka lavea.. =D Mutta ne on ihan parhaat kaverit ja hyvin pärjää keskenään!

    VastaaPoista
  14. Minä nukuin muutama vuosi sitten "leluhuoneessa" eli siinä isossa huoneessa. Vieläkin sinne välillä haikailen pienempiä komentelemaan. Toisaalta minua otti päähän sisarusten uteliaisuus tavaroitani kohtaan. Aina jokin tavara löytyi väärästä paikasta, jotain ei löytynyt ollenkaan tai joku ipana jäi kiinni itseteosta. Mummolassa minulla on oma huone, mutta kaipaisin tänne vaikka Tirtettaa (ja varsinkin Melskaa!!). Sotiris Niniksen kultapojalta on tullut joskus öisin kivoja unissapuhumisia "äiti, mun on pakko päästä leikkimään!" tms. Koulussa taas on tosi kiva, jos saa oman huoneen, koska kämppikset on poikkeuksetta olleet todella sotkuisia ja valvovat aamuun. Siellä siitä omasta rauhasta osaa nauttia, kotona taas kaipaa sitä hälinää ja ei osaa olla, jos kaikki on ulkona. Meidän perheessä kuitenkin on aika kahdenlaisia ihmisiä. Puolet haluavat oman huoneen ja eivät kestä meteliä, puolet (minä mukaanlukien) taas haluavat hälinää ympärille (tietysti joskus on kiva kun on omaa rauhaa) ja ei osaisikaan toivoa omaa huonetta.

    VastaaPoista
  15. Mähän voisin siirtää sut leluhuoneeseen ja päästää Bertan sun paikalle!

    VastaaPoista
  16. Ei ole tilaa vaatteille (vaikka niistä suurin osa muuttaa mukana Mustiliaan). Niin ja tietokone olisi hengenvaarassa siellä. Mutta silloin ainakin saisin Melskan yökylään <333

    VastaaPoista
  17. Olipas mielenkiintoista lukea teidän nukkumajärjestelyistä :) Meillä kans esikoisella on oma huone, ja itse nukutaan olkkarissa. Tavaraa meillä on liikaa, mutta myös paljon komeroita jonne ne upotetaan. Isossa perheessä lapset oppivat erilaisia taitoja ja tapoja kuin yksilapsisissa perheissä.

    VastaaPoista