torstai 25. elokuuta 2011

Porkkanakakku

Pohja:
(puolikas uunipellillinen)
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 dl voisulaa
4 dl porkkanaraastetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauralesettä
1/2 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia

Kuorrutus:
50 g voisulaa
250g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 pkt (400g) Viola appelsiinituorejuustoa

Raasta porkkanat. Tavallisesti olen käyttänyt "kouluporkkanaraasetta", joka on karkeaa ja näkyy kakussa oransseina "lankoina". Nyt käytin raastinrautaa ja raaste oli hyvin mehukasta ja hienoa. Siksi lisäsin taikinaan kauraleseet antamaan kiinteyttä.
Vatkaa munat ja sokerit. Lisää voisula ja porkkanaraaste. Sekoita hyvin. Lisää jauhoseos siivilän läpi.
Levitä leivinpaperin päälle puolen uunipellin kokoiselle pellille tai vuokaan.
Paista uunin keskitasolla 20min 200 asteessa.

Anna kakun jäähtyä. Kuorrutuksen kannalta ei haittaisi, vaikka pohja olisi seissyt jääkaapissa ennen kuorruttamista.
Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä kakun pinnalle.

Alkuperäisessä ohjeessa tämä määrä kuorrutusta oli tarkoitettu koko uunipellilliselle. Jos haluat porkkanakakun olevan etusijalla, puolita ainemäärät kuorrutuksen ohjeeseen. Jos sinulla on suuria intohimoja appelsiininmakuiseen tuorejuustoon, laita tämän pohjan päälle kuorrutus, jossa on kaksi purkkia tuorejuustoa. Silloin suussasi seikkailee päällimmäisenä makuna hivelevä tuorejuusto.

Ennen koululaisten tuloa välipalalle täytyy keksiä kakulle joku muu nimi, kuin porkkanakakku.
Olisikohan kenelläkään porkkanakakun reseptiä, jossa oikeasti MAISTUISI porkkana?

4 kommenttia:

  1. Mites olisi Pitkän Tanelin porkkanakakku. On muuten hyvää myös. ;)
    http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/1256/Pitk%C3%A4ntanelin%20porkkanakakku/

    VastaaPoista
  2. Porkkana maistuu, kun laittaa sen oikein karkeana raasteena sekaan. Olen myös lisännyt reilusti porkkanan määrää ja vähentänyt samalla rasvaa.

    VastaaPoista
  3. Tuo Pitkän Tanelin porkkanakakku menee seuraavaksi kokeiluun.

    Jaana, se tosiaan kadotti porkkanan maun tuosta kakusta, kun porkkana oli raastinraudan jäljiltä.

    Lisäksi noin reilu täyte, kuin mitä ohjeeseen laitoin, jakoi selvästi mielipiteet. Toisten mielestä kakku oli parasta, mitä koskaan on tehty ja toiset sanoivat, että täytettä on aivan liikaa.
    Seuraavalla kerralla lisään roimasti porkkanan määrää, laitan sen karkeampana raasteena ja vähennän hieman juustoa päältä.

    Se tuli taas huomattua: mainostin kakkua porkkanakakuksi, jossa on tuorejuustoa päällä. Ne lapsista, jotka eivät olleet sitä ennenkään maistaneet, pysyivät edelleen visusti kakusta erossa. Niille, joille tuo kakku on intohimo, saivat nauttia sitä rauhassa.

    VastaaPoista
  4. Onnistuisikohan tuo ilman kananmunia?

    VastaaPoista