maanantai 25. huhtikuuta 2011

Aika mennä sisälle

Yritin kovasti muistella, kuinka menneinä kesinä on pihalla vilistävät lapset saatu illalla sisälle. Minulla on jotenkin sellainen muistikuva, että olen pestannut sisältä mukaani muutaman skroden isoveljen ja lempeän siskon + mahdollisesti isin ja sitten olemme yhteisrintamana menneet pihaan. Hetken siinä vilistelijöitä katsastettuamme olemme tehneet jaon, kuka hoitelee kenetkin. Skrodet veljet ovat saaneet hoidettavakseen kaikkein nopeimmin ja sekopäisimpänä juoksevat, lempeä sisko valitsee keskellä pihaa kököttävän väsähtäneen ja hyvin nälkäisen, isi saa kaikkein helpoimmalta näyttävän tapauksen ja äiti hoitelee pahinta ääntä pitävän, ulkomuodoltaan jo villieläintä muistuttavan otuksen, jonka häpeäkseen joutuu toteamaan omaksi lapsekseen.
Villieläinlapsi kuljetetaan käsivarren etäisyydeltä kiinni pitäen rappuja pitkin toiseen kerrokseen ja selittelemättä toimitetaan kuumaan, saippuaiseen suihkuun. Yhtään ainokaista vaatekappaletta ei kelpuuteta enää huomenna päälle puettavaksi ja siitäkös se lapsi saa aikaan hirmu huudon. Likaiset vaatteet kun ovat niin rakkaita.
Oletteko äidit tienneet, että olette "kiusaajia", kun otatte lapsenne likaiset vaatteet pyykkiin?

Meillä näitä aktiivisesti pihassa vilisteleviä (omia) lapsia on tällä hetkellä 5 ja oikein kauniilla, lämpimällä ilmalla 7.
Nämä muutamat aneemiset kesänyrittelypäivät ovat jo näyttäneet, että tällä menolla ei ole helppoa luvassa. Voi olla, että mikään ahkeruustarrasysteemi ei anna riittävää vastusta lämpöään hellivälle ilta-auringolle.
Hyvä ruoka, pullotettu juoma, herkut ja jäätelöt eivät tehoa. Naapurirapun huutajamummokin saa olla aika levottomalla päällä, ennenkuin hän saa lapset peloteltua sisälle.

Yksi lempeä lapsi tuli sisälle Tirtetan kanssa. Kysyin isosiskolta, millä ilveellä hän sai Tirtetan suosiolla kotiin.
Hän oli kuulema vain sanonut, että nyt täytyy tulla kotiin ja syömään. Aamulla vaaleanpunaisissa ulos lähtenyt, nyt vaalean harmaissa sisälle tullut lapsi sanoo, että hänellä on tosi nälkä. Olisikohan se nälkä sitten kuitenkin se kotiin houkutteleva?

Päivän sitaatit ajankohtaisesta aiheesta "mämmi":

"Kuinka tämä taatelikakku ei maistu yhtään taatelilta?" sanoi rakas mieheni, kun mämmikakkua söi.

"Se oli sen lorun loppu" sanoi naapurin täti, kun mämmituokkostaan kaapi.

(Onneksi oli pieni K-kauppa tänään muutaman tunnin auki, jotta pääsin täydentämään mämmivarastoja.)

5 kommenttia:

  1. Satuitko näkemään tellussa, kun tuli Juha Miedon mämminsyömisestä haastattelu?! Mietaalla kuluu pääsiäisen aikana lähes 50 rovetta!!! Huhhuh...

    VastaaPoista
  2. En nähny, vaan luin Sipulixin blogista eilisiltana.
    Meillä on vasta päästy vauhtiin, ei olla syöty kuin 8.
    Lapsista mämmiin koskee vain muutama hassu.

    VastaaPoista
  3. Hih, tänään on täällä juostu kahden karkailevan koltiaisen perässä ja pienille sisätauoille on saanut jallittaa ja jahdata. ;D

    VastaaPoista
  4. joo eilen metsästettu neljää ulkoa sisään. vauva ei vielä osaa juosta joten vuoden päästä sitten viiden perään jiuostaa. sen jälkeen tapellaan tarviiko vaatteet otta pois ja pestä naama ja kädet....

    VastaaPoista
  5. :-) Hi hii, niin hauskasti kerroit taas elämästänne. Kesä merkitsee sosiaalista pihaelämää täälläkin, ja juuri ihmettelin miten naapurirapun "vauva" on talven aikana venähtänyt pyöräilyä harjoittelevaksi pitkäsääreksi.

    VastaaPoista