torstai 17. lokakuuta 2013

Murun jälkiruoka

Heräsin äsken päiväunilta ja Muru kysyy, "haluaako mummo maistaa mun tekemää jälkiruokaa".
Toki halusin ja maistettuani kysyin luvan reseptin julkaisemiseen täällä.
Kun luette ohjeen, tiedätte oitis, että on kyse melko nopeasta ja herkullisesta jälkiruuasta.

Tarvitset:
valmiita tortillaleipiä
200g pakastevadelmia
1 1/2 rkl sokeria
(1 rkl vehnäjauhoja)
ruokaöljyä (esim. rypsi)
juoksevaa hunajaa
kanelia
hyvää vaniljajäätelöä

Keitä ensin vadelmat ja sokeri vesitilkassa paksuksi kastikkeeksi. Jos käytät pakastevadelmia ja kastike uhkaa jäädä kovin juoksevaksi, lisää vähän vehnäjauhoja. Jäähdytä vadelmakastike.

Leikkaa tortillaleivät kolmioiksi. (Pienet leivät 8 osaan.) Laita paistinpannuun öljyä niin paljon, että pohja peittyy reilusti. Kuumenna öljy ja paista kolmioita öljyssä kullanruskeiksi.
Laita kolmiot ritilän päälle jäähtymään. Leipä säilyy rapeana, kun et kasaa niitä päällekkäin.

Kun leivät ovat jäähtyneet, valuta niille hunajaa ja ripottele varovasti kanelia. Kanelia ei tarvita paljon - sen verran vain, että hunajan makeus talttuu.

Tee annokset lautasille: tortillakolmioita, vadelmakastiketta ja vaniljajäätelöpallo.

En muista äkkiseltään yhtä herkullista jälkiruokaa.

3 kommenttia:

  1. Kuullostaa herkulliselta. Mukava, että perheessä harrastetaan ruuanlaittoakin. Siis tuollaisten herkkuruokien. Arkiruokaa on tietysti joka päivä.

    VastaaPoista