sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Tämän perheen makaronilaatikko

Tottumuksiin kangistuminen näkyy muun muassa siinä, kuinka perheenäiti tavallisimmin valmistaa perheelleen makaronilaatikkoa. Erikseen on ne avarakatseiset kokeilijat, jotka keksivät lisätä metsäsieniä ja juustoraasteita tai korvaavat jauhelihan soijarouheella ja silmää räväyttämättä sanovat sinulle, että "maistuu ihan tavalliselta".
Kohteliaisuudesta olen kerran maistanut vanhimman tyttären tekemää soijarouhemakaronilaatikkoa ja se maistui ihan normaalilta, mutta kun tiesin siinä olevan soijaa, epäluulon niskavillat harasivat vastaan. Jotta 90% perheestä saadaan täyttämään vatsansa ruualla, jota kutsutaan makaronilaatikoksi, se täytyy meillä tehdä aika lailla seuraavanlaisesti:

750g Snellmannin paistijauhelihaa
600g (1 1/2 pussia) makaronia
mausteseosta (X-tra grillausmaustetta)
Munamaitoseos:
3 munaa
8dl kevyt-tai täysmaitoa
valkopippuria
mausteseosta tai pippurisekoitusta
voita

Keitä makaronit ohjeen mukaan. Ruskista huoneenlämpöinen jauheliha kunnolla paistinpannulla ja mausta esim. grillausmausteella. Sekoita liha ja makaroni kattilassa.
Sekoita vispilällä kulhossa munat ja lisää maito. Ripauta valkopippuria pari kertaa ja lisää mausteseosta tai pippuriseosta ja 1tl suolaa. Sekoita hyvin.
Kaada suureen uunivuokaan lihamakaroniseosta, mutta jätä reilu sentti reunaa. Kaada munamaitoa sen verran, että makaronit lilluu nesteessä, mutta ei ole ihan huppeluksissakaan. Laita vuokan keskelle kolme voinokaretta.
Meillä lisätään yhteen vuokan kulmaan makaroniseoksen väliin sekavihanneksia, herneitä tai maissia niitä varten, jotka haluavat makaronilaatikostaan niitä löytää.
Paista 190 asteisen uunin alatasolla kunnes pinta on saanut väriä ja munamaito on hyvin hyytynyt.

Meillä kattilan pohjalle jätetään "makaronipöpelisköä" niitä muutamaa hassua varten, jotka eivät munamaitoruokia saa kurkustaan alas.
Lapsuudessani Lahja-mummo lämmitti makaronilaatikon paistinpannulla voissa niin, että hän kaatoi maitoa ruuan sekaan... jos jotenkin saatoin välttää joutumasta sitä syömästä, tein kyllä kaikkeni. Siihen aikaan ei edes nähty unta mikrouuneista. Varmaan tuosta lämmitöksestä on peruja se, että en ole juurikaan koskaan tarjonnut lapsille edellisenä päivänä tehtyä makaronilaatikkoa. Kaupan valmistakaan en ole koskaan tästä syystä ostanut. Yritän tehdä ruokaa sen verran, että se suurinpiirtein tulisi syötyä.
Esimerkiksi Saarioisen einesmyynnistä valmis makaronilaatikko on hyvin suosittu.
Kerran kuukaudessa tarjottuna makaronilaatikko säilyttää tasaisen suosionsa.
Kymmenen hengen annokselle tuli hintaa 8euroa.

5 kommenttia:

  1. 10 pistettä ja papukaijamerkki siitä, että käytätte Snellmanin jauhelihaa! Eikö vain olekin selvä ero muiden firmojen lihoihin?

    VastaaPoista
  2. Snellmannin lihat on täällä myynnissä olevista ainoita, joiden voi luottaa takuuvarmasti olevan kunnossa myös päivä viimeisen myyntipäivän jälkeen.(Meillä harvinaista, mutta joskus voi käydä unohdus.)
    Snellmannin jauheliha on hyvän näköistä, tuoksuista ja makuista ja laatu on aina tasaista.
    Luulisi, että Stockmannin oman logon alla myyty paistijauheliha pärjäisi kisassa, mutta pieni opintokäynti Snellmannin tuotantolaitokselle olisi varmaan paikallaan.
    Ja vielä: jos haluaa testata lihan laatua, sitä kannattaa maistattaa lapsilla. Tietävät, mikä on hyvää.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin ostetaan Snelmannia. Ei osteta ikinä niitä kaupan itse mylläämiä muka tuorelihoja - meidän pikkukaupasta kun tiedän että sinne uuden lihan joukkoon tungetaan ne vanhatkin lihat. :(
    Mie tykkään soveltaa aika paljonkin makaronilaatikkoa, mm. tonnikala, hernemaissipaprika ja raejuusto sopivat naminami laatikkoon. :D ♥

    VastaaPoista
  4. Tykkään kaikista eniten makaroonilaatikosta kun sen paistaa pannulla, ja juuri voissa! Eli toisella syöntikerralla vasta kolahtaa, nam!

    VastaaPoista
  5. Snellmannia meilläkin, pääasiassa. Jos muuta jauhelihaa on tarjouksessa niin sitten kelpaa sekin. Minä opin siskoltani että nokare tuorejuustoa makaronilaatikossa on hyvää, joten nyt joskus tungen sinne koskenlaskijaa ja ah kun on hyvää!

    VastaaPoista