maanantai 30. toukokuuta 2011

Mies ikävöi töihin

Täällä odottelee syöjiään parista kilosta jauhelihaa tehty vanhanaikainen jauhelihakastike, kattilallinen keitettyjä perunoita ja kolmen litran kattilallinen keitettyjä vihanneksia.
Olin mukamas menossa "päiväunille", kun satuin kulkemaan keittiön läpi ja hoksasin, että kas, kohtahan tänne pölähtää lauma nälkäisiä, että laitetaanpas tuo ruoka ensin ja mietitään sitten niitä nokosia.

Maatalouskoululainen tuossa "tankkaa" lapsenhoitoa, kun ikävöi jo etukäteen siskontyttöä. Huomenna pitäisi kymmeneltä sen isomman tytön olla Kampin linja-autoasemalla nousemassa Mikkelin autoon, mutta tuolla menolla on matkakassissa vain punajuuren siemeniä, jos ei motivoidu kaivelemaan rytkyjään kasaan. Väitti minulle, että ei aio mummolassa omia vaatteitaan pitää, että käyttää vain mummolan vaatteita.

Papalla on huomenna Mikkelissä syöpätutkimukset ja lääkärin tapaaminen, niin kyytimieheksi lähtevä enoni on luvannut poimia myös yhden piikarengin linja-autoasemalta talteen.

Mies on hyvin turhautunut. Hän sanoi, että on raskasta, kun ei voi mitenkään olla hyödyksi yhteiskunnalle...
Hän joutuu siis olemaan neljä viikkoa niin sanottu kesälomalainen. Kun Tirtettakaan ei juuri enää kaipaa perässäjuoksijaa pihassa, niin miehen lomapuuhat ovat näin ensi alkuun lähinnä roskien raijjaamista ja huomiseniltaisia taloyhtiön pihatalkoita. Keskiviikkoiltana on Seurasaaressa Kristillisen koulun kevätjuhla ja sinne usutin miestä lähtemään vaikka pikkutyttöjen kanssa. Kun lauantaiaamuna on muiden koulujen kevätjuhlat, jään suosiolla päivystämään kotiin. Kuudet kevätjuhlat lähes samoihin aikoihin ratkaistaan järkevämmin niin.

6 kommenttia:

  1. Kuulosta hyvältä, tuo ruoka. Luulisi miehelle hommaa riittävän huushollauksessakin kun ei töihin pääse. Meillä ainakin paikat räjähtää just käsiin...

    VastaaPoista
  2. Kyllä täälläkin paikat räjähtää, mutta kun se mun mies sai vuosi sitten kumpaankin lonkkaansa keinonivelet, niin ei saa kanniskella painavia, ei saa tehdä ääriliikkeitä ja muutenkin pitää olla varttuin, niin kyllä ne kotihommat rajoittuu aikalailla pikkulikkojen kiikutteluun pihalla...

    VastaaPoista
  3. kuulostaa kovin tutulta,ihan ku ois oma mieheni tuskaillu loman alkamista:)hyväähän se tekee ihan varmasti olla sieltäki jonkun aikaa pois.
    jauhelihasta saa monenlaista ruokaa ja siitä lapset tykkää eniten,näin ainaki meillä...

    VastaaPoista
  4. Ai joo, sitten ei auta itteensä repiä. Olethan siitä kirjoitellutkin mutta olen vain selaillut noita vanhempia juttujasi.Onko teillä mitä ikää se vanhin pää siellä asujista, tekeekö ne teinit kotitöitä?

    VastaaPoista
  5. Maatalouskoululainen, 17v, työläisorja, sanoo tuossa vieressä,"vastaa totuudenmukaisesti".
    Tuo teema "teinien kotityöt suurperheessä" taitaisi olla oivallinen jutun aihe blogiin...

    VastaaPoista
  6. Suvi: minusta on tuntunut koko kevättalven, että miehellä ei muuta olekaan kuin lomaa: ensin 2 viikkoa talvilomaa, välillä kuukausi töitä, sitten taas 2 viikkoa talvilomaa, muutama viikko töitä ja nyt TAAS loma, vaihteeksi kesäsellainen. Onneksi ei ole ollut tämän vuoden puolella enää yhtään sairaslomaa. Eli, kyllä se on kerinnyt levätäkin.

    VastaaPoista